Kesäkurpitsaa ja munamakkaraa Satakunnasta
Pori (MT)
Ostoskoriin kurkkua ja kesäkurpitsaa. Kylmähyllyssä houkuttelee munamakkara, jonka vieressä on haarukan kuva ja teksti: ”Hyvää läheltä, aitoa lähiruokaa Satakunnasta.”
Tarjolla on siis monta paikallista pötköä.
Porilaisen Prisma Mikkolan myyntipäällikkö Tapio Einola kertoo, että paikallisuus on Satakunnassa perinne. Se on aiheuttanut asiakkaissa suorastaan riippuvuutta, joka juontaa jo Satahämeen Osuusteurastamon ajoista.
Myös lähimeijeri, Satamaito, on haluttu pitää toiminnassa. Tosin viime aikoina se on menettänyt asemiaan kauppojen omien merkkien takia.
”Takapakkia on hieman tullut. Meillä on pakko olla erihintaisia tuotteita, ja asiakas tietysti loppuviimeksi ratkaisee, mitä ostaa. Itse juon vain ja ainoastaan Satamaitoa.”
Pääsääntöisesti paikallisten tuottajien tilanne on Einolan mukaan menossa parempaan suuntaan.
”Omassa maakunnassa tuotetun lähiruuan osuus ruokamyynnistämme on noussut jo yli 17 prosenttiin ja yli 33 miljoonaan euroon. Viime vuonna myynnin kasvu oli kahdeksan prosenttia.”
Lähiruuan toimittajia on nyt yli sata. Yksi heistä on Köyliössä viljelevä Jari Laaksonen, joka toimittaa Prismaan mansikkaa, mustikkaa, hernettä, kesäkurpitsaa ja avomaankurkkua.
Niin Einola kuin Laaksonenkin korostavat henkilökohtaisten suhteiden, luottamuksen ja rehellisyyden tärkeyttä. Noiden ansiosta Laaksonen uskalsi viime vuonna investoida ja rakentaa tilalleen 40 neliön pakastimen. Kesän mansikkasesongin jälkeen riitti hänen marjojaan kaupan pakastealtaaseen aina maaliskuulle saakka.
Ehdotus pakastamisesta tuli Einolalta, samoin se, että marjat pitää pakata kirkkaaseen rasiaan, jotta asiakkaat näkevät heti, mitä ovat ostamassa. Laaksonen teki työtä käskettyä, koska idea oli hänestä hyvä.
”En ole koskaan peljännyt mitään. Täytyy vain uskaltaa, on pakko ainakin yrittää.”
Haarukkamerkin käytön ohella Satakunnan Osuuskauppa nostaa paikallisia tuotteita esiin lehti-ilmoittelussa teemalla Suosi suomalaista, osta satakuntalaista.
Viime jouluna kahdeksan satakuntalaista tuotetta myytiin valmiiksi kootussa kassissa, ja samanlainen kampanja on tulossa nyt kesällä.
Riitta Ryynänen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
