Böndeshow elävänä tapahtumassa
Nuorten maanviljelijöiden suuren suosion saavuttama Böndeshow esiintyy elävälle yleisölle Herkkujen Suomi -tapahtumassa Helsingissä. Kantri-lehden julkaisemaa Böndeboogie’a on katsottu Youtubessa jo lähes 300 000 kertaa.
Kesähitin suuri suosio tuli tekijöille ja esiintyjille yllätyksenä. Haastatteluja on kesän aikana saanut antaa useammalle lehdelle, kertoo videolla esiintyvä Jyri-Pekka Lemettinen. Mies myöntää, että esiintyminen live-yleisön edessä hieman jännittää.
”Studiosessio oli omanlaisensa kokemus. Kaikki ei mennyt aina suoraan kelalle, joten se oli hyvin erilaista kuin live-show. Hyvät meiningit saadaan kuitenkin toivottavasti aikaiseksi”, Lemettinen lupailee.
Kiertueelle ryhmä ei lupaa lähteä, vaikka pyyntöjä on tullut. Lähes kaikilla on maatilat pyöritettävänä, joten syksyn puintikiireet alkavat painaa päälle.
”Kovin kauaksi aikaa ei parane jäädä räppistaran elämää viettämään. Puinnit ovat lykkääntyneet sateiden takia jo monta kertaa, mutta jos loppuviikosta tulee aurinkoista niin rupeaa polttelemaan päästä jo pellolle.”
Böndeboogie pohjautuu paljon radiosoittoa saaneeseen Finteligensin Mikä boogie -biisiin, johon böndeboogien tekijät Sami Kuusela, Jyri-Pekka Lemettinen ja Sari Jaakola tekivät uudet sanat. Videon on ohjannut Tuukka Temonen ja tuottanut Olga Temonen.
Böndeboogie-porukka esiintyy perjantaina 23.8. Alustavat esiintymisajat ovat: 11.30, 15.00 ja 17.00. Videon voi katsoa etukäteen Kantrin nettisivuilla.
AURA PILKAMA
www.kantrilehti.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
