Poliisi paljasti rajun tempun: Italian mafia huijasi EU:lta muutamassa vuodessa maataloustukia noin 10 miljoonan euron edestä
Avainasemassa vedätyksessä olivat julkisen hallinnon edustajat, jotka hoitivat maataloustukiasioita.
Mafia on vuodesta 2013 lähtien huijannut EU:lta maataloustukia kaikkiaan noin kymmenen miljoonaa euroa. Kuva: Jukka Pasonen, Riitta Mustonen / Kuvitus: Juho LeskinenItalian poliisi on paljastanut paikallisen mafian operaation, jossa mafia on huijannut Euroopan unionilta maataloustukia miljoonien eurojen edestä.
Poliisi on pidättänyt Sisiliassa keskiviikkona tekemässään operaatiossa yhteensä 94 ihmistä. Pidätettyjen joukossa on kahden mafiaperheen johtohahmot, yrittäjiä sekä julkishallinnon edustajia. Noin puolet tästä joukosta päätyi suoraan vankilaan.
Mafia on vuodesta 2013 lähtien huijannut EU:lta maataloustukia kaikkiaan noin kymmenen miljoonaa euroa. Huijaus perustui siihen, että mafia väitti omistavansa maataloustukien kohteena olevaa maata, vaikka todellisuudessa ne olivat paikallis- ja alueneuvostojen omistuksessa.
Avainasemassa vedätyksessä olivat julkisen hallinnon edustajat, jotka hoitivat maataloustukiasioita.
Asiasta ovat kertoneet uutistoimisto AFP:n uutiseen viitaten muun muassa The Local sekä Courthouse News Service. Lisäksi asiasta ovat kertoneet paikallinen uutiskanava Rai24 sekä Politico.
The Local: Italy busts major mafia scam that defrauded the EU of millions
Courthouse News Service: Italy Arrests Dozens in Mafia Scam
Politico: 94 arrested in Italy over EU agriculture funding fraud
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
