Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Rituhelmi apuvarmaksi

    RAVIT

    Porissa lauantaina ratkaistavaan raviveikkausriviin ei tule välttämättä yhtään isompaa yllätystä, mutta seitsemän oikein -tuloksen haarukoiminen vaatii silti tarkkuutta ja onnistuneita valintoja niissä kohdissa, joissa niitä täytyy tehdä.

    Tärkeintä on löytää pitävä varma tai mielellään kaksi. Alkuvuoden avoimia lähtöjä hallinnut Beatasine on todennäköisin menestyjä, ja sen lisäksi Rituhelmi jää vihjesysteemissä yksin.

    Osaomistaja Juha-Pekka Vilkmanin valmentama Rituhelmi on nakutellut talvellakin kovia tuloksia, eikä vastus ole tällä kertaa pahimmasta päästä. Takarivin lähtöpaikkakaan ei haittaa, sillä Rituhelmi on kiihdytysvaiheessa välillä turhan innokas ja toisten takaa se pääsee varmemmin ravilla matkaan.

    Edessä on toisaalta hyvä avaaja, jonka takaa Antti Teivainen voi päästellä Rituhelmellä vaikka suoraan kärkipaikoille, jos tilanne sen sallii.

    Viime vuoden voitokkain suomenhevonen Vieskerin Taiga kerää jälleen reilusti peliä.

    Eikä tietenkään syyttä, sillä Leo Lepistön ruuna on jatkanut tämän vuoden puolella varmaa ja vahvaa menoaan. Vermossa se piti johtopaikalta niukkaan voittoon, ja viime lauantainakin selästä iskenyt Ukko-Iikoni pääsi yllättämään ennen kaikkea pätkänopeudellaan. Vieskerin Taiga piti kyllä oman vauhtinsa.

    Vieskerin Taiga kukisti Rituhelmen niiden edellisessä kohtaamisessa joulun alla, mutta se pääsi silloin matkaan kaksikymmentä metriä edeltä ja Rituhelmen juoksusta tuli paljon vaativampi.

    Beatasinen kohdalla arveluttaa vain huono lähtöpaikka. Se pääsee toki vauhdikkaasti liikkeelle, mutta sisäpuolella on kolme erittäin nopeaa lähtijää, joiden ohjastajilla saattaa kaikilla olla sama tavoite, eli hakeutua mahdollisimman ripeästi sisäradalle ja luovuttaa kärkipaikka sen jälkeen suosikille.

    Keskinäinen kilvanajo pilaisi niiden omat mahdollisuudet ja vaikeuttaisi samalla myös Beatasinen tehtävää.

    Muihin lähtöihin merkkejä voi laittaa omien tavoitteiden mukaan. Pelatuimmat hevoset erottuvat kuitenkin aika hyvin, eikä yhdessäkään kohteessa ole selkeää perustetta, miksi joku niistä ei voittaisi. Suomenhevosten alin sarja vaikuttaa tasaisimmalta.

    Ideahevosia on sen vuoksi vaikea nimetä.

    Sellaiseksi kelpaa ehkä kuudennen kohteen Charlie Bear, jonka vakuuttava voittojuoksu Seinäjoella saattaa jäädä pelaajien papereissa liian vähälle huomiolle. Charlie Bearin mahdollisuudet ovat selvästi paremmat, jos se pääsee viime kerran tavoin muiden edelle määräämään kisan tempon.

    Vihjesysteemi:

    1. lähtö: 16 Global Kid, 3 Roberto Max, 7 Magnat (12, 8)

    2. lähtö: 3 Aprillipila, 11 Mimmin Ilo, 9 Mamori, 4 Palomestari, 2 Pristiina, 12 Liukkaan Sissi, 6 Henkan Huima (1, 7)

    3. lähtö: 5 Bluescale, 8 Mama’s Memory (4, 11)

    4. lähtö: 2 Lady Charlot, 11 Windy Atlas, 12 Diesel Line (3, 9)

    5. lähtö: 10 Rituhelmi (8, 5)

    6. lähtö: 5 Titane Nordique, 1 Charlie Bear, 2 Hamtaro S (4, 12)

    7. lähtö: 7 Beatasine (9, 12)

    3 x 7 x 2 x 3 x 1 x 3 x 1 = 378 riviä = 18,90 euroa

    TERO SIPAKKO

    Kierros 4 Toto75

    1. LÄHTÖ Tasoitusajo 3100 m Pori

    1 Snowflake S (SE)/Sami Sandberg 3100 17,7 14 668 5/18,4a 3/15,0a 3/20,6a 4/16,6a

    2 Yoggi Yangster/Antti Ala-Rantala ‘’ 19,1 14 270 1/19,2a 1/17,9a 3/16,8a 4/17,8a

    3 Roberto Max/Jouni Nummi ‘’ 17,1 13 190 5/15,9a 2/16,8a 4/15,8ax 2/17,5

    4 Shalom S (SE)/Hannu Kamppuri ‘’ 16,3 10 945 2/18,0a 6/18,7a 2/17,6a 6/18,0a

    5 Mountain Magic/Akseli Lahtinen ‘’ 16,3 10 740 4/17,4a -a hpl 10/18,5a 7/21,8a

    6 Zoggie/Ari Moilanen ‘’ 16,6 10 990 4/17,7a 8/18,8 6/19,6a 9/18,8

    7 Magnat/Harri Koivunen 3120 16,9 22 220 1/16,9a 1/18,0a 5/16,8a 1/16,6a

    8 Ultimate Dream (SE)/Mika Forss ‘’ 16,6 21 533 hpl 5/16,6a 5/18,0 5/17,9

    9 Deemed Reliable (US)/Hannu Torvinen ‘’ 16,5 29 040 12/18,5a 5/16,4a 4/17,3 7/20,7a

    10 Tolo Jubb* (SE)/Mika Rintala ‘’ 15,8 24 461 4/18,9 9/18,6 10/20,0 4/14,9a

    11 Natari Streamline* (SE)/Marco Hautakoski ‘’ 16,4 29 474 3/19,5 4/19,0 10/17,0 9/18,2

    12 Come As You Are/Heikki Hietanen ‘’ 17,1 28 450 3/16,7a 1/17,7a 2/16,7a 1/17,4a

    13 BWT Typhoon/Ari Kela ‘’ 16,6 22 828 3/14,9a 3/17,5a 7/16,8a 3/17,1

    14 Caijus Fortis/Mikko Huttunen 3140 17,1 36 800 hlo1/m16,4a 5/16,7a 7/20,1 6/17,9a

    15 Gustav Car (SE)/Timo Gardemeister 3160 15,2 73 596 1/21,0a 3/16,9a 5/18,3a 5/18,2a

    16 Global Kid* (SE)/Tommi Kylliäinen ‘’ 16,3 67 896 3/17,3 1/14,8a 2/18,0 2/16,9

    2. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Pori

    1 Säväyksen Onni/Risto Tupamäki 2100 28,3a 10 160 10/31,2 9/32,1a 8/33,5 1/30,0

    2 Pristiina/Ari Moilanen ‘’ 27,2a 14 300 8/29,1a 6/33,2a -a hpl hll

    3 Aprillipila/Teemu Okkolin ‘’ 28,2a 12 660 3/31,5ax 1/30,4 2/30,5a 3/29,0a

    4 Palomestari/Jari Kinnunen ‘’ 28,2a 12 000 2/31,0a 13/31,6 1/30,3a 8/32,4ax

    5 Summeriina/Peter Lindroos ‘’ 29,2a 10 400 5/31,4 4/30,1 4/30,6 2/33,0

    6 Henkan Huima/Henna Halme ‘’ 26,9a 12 170 1/32,8a 1/29,2 8/30,9 1/28,9a

    7 I.P. Sankari/Kari Rosimo ‘’ 30,4a 8 380 4/30,9a 4/30,5 2/30,5a 7/32,2a

    8 Hipi Lyyli/Harri Koivunen ‘’ 27,6a 12 632 4/28,3 6/30,1a 6/30,4a 5/31,0a

    9 Mamori/Toni Törmänen ‘’ 26,4a 13 840 1/29,9a 3/30,8a 1/32,6a 2/28,9a

    10 Poissa ‘’

    11 Mimmin Ilo/Jalmari Lindgren ‘’ 28,8a 12 260 1/31,3a -a hll 2/30,1x 5/31,8ax

    12 Liukkaan Sissi/Akseli Lahtinen ‘’ 29,2a 9 283 1/31,5ax 1/29,2a 2/30,2x 6/32,0ax

    3. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Pori

    1 Susane/Sami Sandberg 2100 18,5a 2 490 3/18,6 6/19,0 2/19,5a 2/18,0x

    2 Sentenced/Harri Koivunen ‘’ 16,7a 3 430 5/19,7a 4/16,7a 7/19,3a 4/18,7a

    3 Carajoso/Mauno Laurila ‘’ 16,5a 4 930 2/17,7 3/16,7a 4/17,3a 4/16,5a

    4 Give Me Reason/Tommi Kylliäinen ‘’ 18,0a 3 930 1/18,7a 1/18,2a 5/18,2a 1/18,6a

    5 Bluescale/Mika Forss ‘’ 16,3a 4 150 9/19,6a 1/17,0 1/17,4a 1/16,3a

    6 Ellen Stara/Markku Nieminen ‘’ 17,1a 2 760 1/17,5a 2/17,1a 5/17,6a 8/19,0a

    7 BWT Bloody Mary/Arto Hammar ‘’ 16,9a 3 540 2/18,0a 3/17,1a 6/16,9a 4/17,7a

    8 Mama’s Memory/Seppo Markkula ‘’ 16,7a 3 400 1/18,1 1/16,7a 8/18,5a 1/17,3a

    9 Simeon Check/Akseli Lahtinen ‘’ 16,3a 2 990 3/18,6a 1/18,3a 1/20,0 3/16,3a

    10 Icy Winds/Isto Kuisma ‘’ 17,3a 1 790 1/20,1a 6/17,9a 2/17,3a 5/17,8a

    11 Bablo/Kari Venäläinen ‘’ 17,0a 3 320 8/17,0a 2/17,4a 1/19,2a 1/19,6a

    12 Byebyecya/Ari Moilanen ‘’ 18,7a 4 596 1/18,4 5/18,4 8/17,8 5/18,7a

    4. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Pori

    1 One Big Family/Veli-Matti Rönkkö 2100 15,8a 7 770 2/15,8a 9/16,3a 4/18,4 -a k

    2 Lady Charlot/Veli-Erkki Paavola ‘’ 15,4a 10 000 2/17,1a 15/18,5x 1/17,0 1/17,5a

    3 Blue Night Angel/Hannu Torvinen ‘’ 16,0a 7 550 1/16,5a 3/17,3a 2/16,4a 4/18,0a

    4 Photo Storm/Antti Teivainen ‘’ 15,8a 7 050 2/18,3a -a k 1/18,4a 8/17,8a

    5 Sweet Choco Star/Akseli Lahtinen ‘’ 14,8a 7 990 3/18,7a 4/18,1a 5/16,1a 2/16,6a

    6 Glimma Rosen* (SE)/Antti Ala-Rantala ‘’ 16,4a 8 779 0/16,6a 0/m17,6a 6/16,4a 4/17,9

    7 Sandra Von Bentz/Hannu Hietanen ‘’ 16,3a 7 660 3/17,4a 2/17,8a 6/16,3a 2/17,6

    8 Red Hope/Märt Pello ‘’ 14,5a 5 614 5/17,5a 6/17,3a 9/20,6ax 5/18,3a

    9 Emmerline/Ari Moilanen ‘’ 15,2a 6 790 2/18,3 2/16,3a 3/16,9a 7/18,6a

    10 Cankus Ofelia/Heikki Hietanen ‘’ 16,1a 5 095 6/19,8a 7/18,7 2/18,9a 4/17,7

    11 Windy Atlas/Seppo Markkula ‘’ 15,1a 8 090 hpl 3/17,8a 1/15,1a 1/17,0a

    12 Diesel Line/Mika Forss ‘’ 16,5a 9 270 2/16,5a 1/18,0a 1/16,8a 2/17,2a

    5. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Pori

    1 Tuikero/Teemu Okkolin 2100 25,2a 26 275 3/28,6 -a hpl 3/28,6a 5/29,1a

    2 Sekottaja/Seppo Markkula ‘’ 23,7a 45 505 12/27,3 -a hpl 5/28,8a 11/28,6

    3 Härmän Aurora/Tapio Perttunen ‘’ 23,8a 30 870 1/28,3 5/28,8 2/26,7a 8/29,5ax

    4 Hästhagens Hugo/Heikki Hietanen ‘’ 25,6a 33 850 7/28,8 5/32,3x 7/29,2 7/28,4ax

    5 Nauriskydön Veto/Jukka Kauppinen ‘’ 26,3a 31 090 1/28,6 6/29,1x hlo3/27,0a 10/31,5ax

    6 Topper/Terho Rautiainen ‘’ 26,3a 37 390 -a hll hll 3/29,0a 3/27,8a

    7 Cherokee/Jarmo Saarela ‘’ 25,8a 25 020 3/28,0a 4/28,4ax 9/28,7ax 6/28,9ax

    8 Vieskerin Taiga/Timo Tuominen ‘’ 26,0a 36 155 1/26,0a 1/26,7 1/26,7a 2/28,8a

    9 Kopernikus/Heikki Laine ‘’ 23,7a 44 025 3/33,2 7/28,5a 5/28,3L 9/29,1a

    10 Rituhelmi/Antti Teivainen ‘’ 25,6a 40 180 2/26,3a 3/25,6a 5/26,3 2/27,5a

    11 Ruutu-Viesker/Hannu Torvinen ‘’ 26,9a 20 800 4/28,4L 7/28,4 8/29,6x hpl

    12 Ensilento/Harri Koivunen ‘’ 26,2a 29 870 8/28,6 10/28,7 7/35,4x 3/28,5

    6. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Pori

    1 Charlie Bear* (SE)/Peter Bonn 2100 13,8a 31 343 2/16,3a -a hpl 3/15,9a 1/13,8a

    2 Hamtaro S (SE)/Mika Forss ‘’ 13,8a 33 827 3/19,5a 1/14,7a 1/14,2a 3/14,9a

    3 Nobodypaymybills* (SE)/Ari Moilanen ‘’ 14,5a 46 217 1/17,4a 6/16,5a 3/17,8a 3/16,4a

    4 Asante/Antti Teivainen ‘’ 13,5a 45 720 2/14,1a 6/17,1a 5/16,0a 2/14,8a

    5 Titane Nordique/Seppo Markkula ‘’ 15,0a 44 845 1/15,2a 2/15,0a 1/16,5a 3/15,9a

    6 Photocopy Jerk/Janne Ranta-Krenkku ‘’ 13,4a 37 205 1/16,4a 5/15,3a 9/17,6 10/18,3

    7 Citius* (SE)/Jarmo Saarela ‘’ 14,0a 27 989 6/15,4a 2/17,5a 6/17,6a 6/15,6a

    8 New Varenn (DK)/Akseli Lahtinen ‘’ 14,3a 36 286 7/18,4a 4/16,0a 2/17,8a 5/15,2a

    9 Gunrunner/Hannu Hietanen ‘’ 15,3a 33 260 9/16,8a 1/16,4a 1/19,0a 2/17,4a

    10 Waltter H/Mikael Östman ‘’ 14,9a 48 597 1/15,4a 1/14,9a 3/15,5a O 21.1.

    11 Quantanamera/Harri Koivunen ‘’ 13,7a 47 810 8/17,9a 2/17,8a 2/14,1a 4/15,2a

    12 Southwind Tequila (US)/Kari Venäläinen ‘’ 13,0a 35 099 1/16,4a 1/17,3a 6/15,9a 1/17,3a

    7. LÄHTÖ Ryhmäajo 1600 m Pori

    1 Victor Fog/Peter Lindroos 1600 13,0a 125 380 6/14,6a 3/14,3a 4/13,5a 5/16,6a

    2 Maggies Boy* (SE)/Tommi Kylliäinen ‘’ 12,5a 119 635 2/13,8a 3/16,1a 8/17,5a 6/16,8a

    3 Little Sealord/Seppo Markkula ‘’ 11,4a 258 600 -a k 1/18,8 5/15,4a 8/17,7a

    4 Garlands Dream (US)/Akseli Lahtinen ‘’ 11,7a 239 179 10/17,9a 4/16,7a 2/16,4a 4/16,9a

    5 Evert Kyu (IT)/Ari Moilanen ‘’ 11,0a 200 394 5/14,3a 6/15,3a 8/15,0a 5/17,2

    6 Hålebo* (SE)/Hannu Hietanen ‘’ 13,3a 69 890 6/16,0ax 4/15,0a 5/20,0a 6/15,8a

    7 Beatasine/Juhani Tapani ‘’ 11,4a 200 262 3/12,0a 2/13,7a 1/15,9a 1/13,2a

    8 Ugo/Hannu Torvinen ‘’ 13,0a 112 825 9/16,2 6/14,7a 6/17,5a 3/16,2a

    9 Day Cruise/Markku Nieminen ‘’ 12,5a 139 997 2/13,7a 4/14,5a 7/13,8a 4/16,3a

    10 Johnny Muscles* (US)/Antti Teivainen ‘’ 11,1a 181 727 6/12,8a 2/13,9a 8/15,7a 6/15,8a

    11 Surprise Lord/Harri Koivunen ‘’ 12,1a 92 000 1/14,6a 4/15,3a 4/16,5a 2/13,4a

    12 Daniel Palema* (SE)/Kari Venäläinen ‘’ 12,3a 246 188 1/14,3a 7/14,6a 3/16,6a 3/13,5a

    Avaa artikkelin PDF