Maaseutuohjelman valmistelu siirtyi loppusuoralle
Maa- ja metsätalousministeriö julkaisi viime viikolla uuden luonnoksen seitsemän seuraavan vuoden maaseudun kehittämisohjelmaksi. Se täydentää kesäkuussa lausunnolle laitettua versiota.
Ohjelman osa-alueiden välinen rahanjako on nyt sovittu (oheinen taulukko).
Kesäkuussa annettuun luonnokseen verrattuna ei tullut suuria muutoksia: eläinten hyvinvoinnista on siirretty 25 miljoonaa ympäristötukiin. Yksityiskohtia valmistellaan työryhmissä.
Neuvotteleva virkamies Tiina Malm maa- ja metsätalousministeriöstä (MMM) kertoo, että maaseutuohjelma pyritään saamaan hallituksen hyväksyttäväksi helmi–maaliskuussa, minkä jälkeen se menee komission arvioitavaksi.
Uutta lausuntokierrosta ei hänen mukaansa ole enää tiedossa, vaan työtä voi kommentoida ottamalla yhteyttä asiakohtaisten valmisteluryhmien puheenjohtajiin tai sihteereihin.
Luonnonhaittakorvaukset sekä maatalouden ympäristötuki, vesiensuojelu ja ilmastotyö vievät maaseutuohjelmasta yli kaksi kolmasosaa.
Niiden ulkopuolella uutta on varsinkin neuvonnan rooli. Sitä tarjotaan laajasti niin ympäristö- ja ilmastoasioissa kuin eläinten hyvinvoinnissa, liiketoiminnan suunnittelussa, innovaatioissa kuin energiataloudessa. Neuvonta myös kilpailutetaan ja viljelijä tai yritys valitsee neuvojan listalta.
Maaseudun elinkeinojen kehittämisessä ohjelma eroaa kuluneesta kaudesta siten, että tuetuissa hankkeissa painotetaan uusien innovaatioiden aikaansaamista sekä yhteistyötä.
Tämä vastaa uuden rahoituskauden yleisiä päälinjoja.
Maatalouden investointitukiin tulee muutoksia. Tukea voidaan maksaa tuotantorakennusten rakentamiseen, laajentamiseen ja peruskorjaamiseen, uusiutuvaa energiaa hyödyntävien energialaitosten rakentamiseen sekä lannan käsittelyä, säilytystä ja käyttöä tehostaviin investointeihin.
Osaa investointitukikohteista tuetaan MMM:n mukaan maaseutuohjelman ulkopuolelta muilla kansallisilla varoilla.
Maaseudun paikallista infrastruktuuria voidaan tukea, mutta laajakaistaverkkojen rakentamista ei voida enää komission mukaan hoitaa osana maaseutuohjelmaa.
Myös Leader-työ jatkuu. Uuden kauden Leader-ryhmät voidaan hyväksyä vasta, kun ohjelma on keväällä virallisesti vahvistettu.
Maaseutuverkosto ja -yksikkö jatkavat osana maa- ja metsätalousministeriötä, mutta niiden toimintaan tulee rahoituksen vähentyessä muutoksia.
MMM päivittää verkkosivulleen viikottain katsauksia työnryhmien asioista: www.maaseutu.fi -> maaseudun kehittämisohjelmat.
KAIJALEENA RUNSTEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
