Savon Sanomat: Turpeen nostomäärä jäi tavoitteesta
Huono kesä on haitannut turpeennostoa eri puolilla Suomea.
Märkä kesä on aiheuttanut hankaluuksia maanviljelijöiden lisäksi muun muassa turveyrittäjille Kuva: Kari SalonenTänä kesänä on saatu nostettua vai kolme neljäsosaa turpeen tavoitemäärästä, kertoo Savon Sanomat.
Kulunut kesä on kolmas peräkkäin, mikä huonontaa nostoyritysten kannattavuutta. Osa yrittäjistä lopettaa toimintansa, osa on joka mennyt konkurssiin.
Koneyrittäjien Liiton toimitusjohtaja Matti Peltola kertoo Savon Sanomille, että huonoin tilanne on Länsi- ja Kaakkois-Suomen turveyrittäjillä.
Peltolan mukaan kyse on huoltovarmuudesta. Normaalitalvinakin turvevarastot on huvenneet.
Suomen suurin turveyritysVapo saavutti noin 65 prosenttia kauden tavoitteestaan Suomessa, Savon Sanomat kirjoittaa. Yhtiön tavoite on ollut, että tuotantokauden lopussa varasto vastaa kahden lämmityskauden tarvetta.
Savon Sanomat Turpeen nostomäärä jäi Suomessa pahasti tavoitteesta
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
