HEVOSELÄMÄÄ Kostaja Konginkankaalta

Olin eräänä päivänä matkalla Niinisalossa. Se oli sikäli erikoista, että kun olin siellä sotaväessä, päätin siviiliin päästyäni, etten varmasti palaisi.

Sotaväessä työskentelin tallilla, ja siitä tämä matka johtuikin. Minun aikanani tallin pilttuissa asui lähes 150 hevosta, Kasperi-ruuna muiden muassa. Kasperi oli opetettu potkaisemaan kaikkia, jotka seisoivat sen takana harava kädessä. Minuakin se potkaisi, ja nyt olin vuosien jälkeen tulossa kostamaan sille.

Menin tallin pihaan ja ilahduin nähdessäni siellä tyttöjä. Naisten asevelvollisuus oli kovassa huudossa, ja Niinisalo näytti ottaneen osansa palvelukseen kaipaavista. Tytöt tosin näyttivät kovin nuorilta, eikä heillä ollut sotilaspukuakaan.

Vanhastaan muistin, että talliin mentäessä täytyy ilmoittautua tallipäivystäjälle. Kysäisin pihalla parilta tytöltä, että mistähän päivystäjä löytyy. Tytöt eivät vastanneet mitään. Ajattelin niiden olevan joko ulkomaisia YK-palveluksessa olevia, tai että heitä oli kielletty puhumasta vieraille. Olkapäitään kohauttaen tytöt poistuivat sotilaskodin suuntaan.

Rohkaisin mieleni ja avasin tallin oven. Siellä näytti melkein samalta kuin ennenkin. Hevosia tosin oli vähemmän. Ovesta oikealle oli tehty toimisto.

Katselin ympärilleni ja huomasin jonkun vanhemman saapumiserän miehen pesevän toimiston lattiaa. Tiedustelin häneltä, mahtaakohan Kasperi-ruuna asustella tallissa. Lattianpesijä sanoi, ettei asu, mutta antoi kuitenkin luvan katsella tallilla.

Menin käytävälle. Siellä oli kaksi miestä ja epälukuinen määrä tyttöjä. Toinen miehistä oli hyvin rauhallinen. Hän lopetteli juuri kengitystä ja antoi hymyillen kommentteja ympärillään hääriville.

Toinen mies työnteli hevosenhoitovälineillä täytettyjä kottikärryjä. Häneltä kuulin tavaroiden olevan nykyään niin levottomia, että ne lähtevät itse käytäville eivätkä osaa enää takaisin paikoilleen.

Tallilla oli myös komea pesupaikka. Siitä tuli mieleen se vanha maalaus, jossa huivipäinen tyttö istuu lypsyjakkaralla ämpäri somasti polvien välissä. Täällä vain tyttö istui ämpärin päällä suihkuttaen hevosen jalkoja ja huutaen välillä jalkojaan nostelevaa hevosta lopettamaan.

Samassa muistin silloin joskus kirjoittaneeni tallin vintillä tukipaaluun tekstin: ”Konginkankaan pojalla yhdeksän aamua”. Päätin mennä tarkistamaan, vieläkö teksti olisi tallella.

Portailla oli paljon tavaraa, joiden yli kampesin itseni vinttiä kohti. Siellä tuoksui heinille samalla tavalla kuin silloin ennenkin. Suunnistin suoraan tekstini luo, ja se löytyi sieltä mistä pitikin. Istahdin heinäpaaleille ja saman tien alkoi muistoja tulvia mieleen. Palvelusaika lipui hitaasti silmien editse ja tallista kuuluvat äänet kävivät vaimeiksi.

Yhtäkkiä kuulin tallivääpelin huudon: ”Tallikomennuskunta, käytävälle paririviin järjesty!” Säpsähdin ja tajusin, että käry kävi. Lähdin suin päin alas vintiltä. Portaiden alkuosa meni vielä hyvin, mutta sitten lipesin ja lensin. Havahduin kunnolla vasta, kun pysähdyin ämpärin päällä istuvan pesijätytön jalkoihin. En sanonut mitään ja lähdin pois.

Mutta varokaahan vain. Heti kun pääsen eroon ympärilleni kiertyneistä pinteleistä ja päähäni juuttuneesta ämpäristä, tulen kostamaan.

PEKKA TERMALA

Kankaanpää

Avaa artikkelin PDF