Koiraverolaki kumottiin eduskunnassa
Kaikki Suomen kunnat ovat jo luopuneet veron perimisestä.
Jo vuodesta 1991 kunnat ovat saaneet itsenäisesti päättää koiraveron perimättä jättämisestä. Kuva: Kari SalonenEduskunta kumosi eilen tiistaina koiraverolain. Eduskunnan valtiovarainvaliokunta oli hyväksynyt mietinnön hallituksen esityksestä jo aiemmin.
Suomen Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen iloitsee, että liiton pitkäaikainen tavoite koiraverolain kumoamiseksi toteutui viimein.
Tänä vuonna koiraveroa ei enää ole peritty yhdessäkään kunnassa, kun Helsinki ja Tampere päättivät viime vuonna luopua verosta.
"Koira on ollut Suomessa ainoa lemmikki, jota on ollut mahdollista verottaa. Koiraverolaki on ollut selvä epäkohta koiranomistajien yhdenvertaisuuden kannalta muihin kuntalaisiin, lemmikinomistajiin ja harrastajiin nähden. Siksi on erityisen hienoa, että päätös koiraverosta luopumiseksi on tehty sekä kunnissa että eduskunnassa", Lehkonen sanoo.
Laki koiraverosta juontaa juurensa vuonna 1894 annettuun keisarilliseen asetukseen. Nykyinen koiraverolaki tuli voimaan vuonna 1980.
Vuodesta 1991 kunnat ovat saaneet itsenäisesti päättää veron perimättä jättämisestä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
