Pörssien tunnelma rauhoittui ja kurssit kääntyivät plussalle
Helsingissä suunta oli myös ylöspäin ja yleisindeksi 1,3 prosenttia plussalla.Pelot Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan näyttivät tiistaina olevan lientymään päin, kun Venäjä ilmoitti siirtäneensä joukkojaan pois rajalta. Pörsseissä tieto näkyi nousuna ja Euroopassa kurssit olivat puolenpäivän jälkeen pirteässä nousussa.
Sekä Frankfurtin että Pariisin yleisindeksit olivat lounasaikaan noin 1,4 prosentin nousussa, paikaten edellispäivän laskua. Lontoossa FTSE 100 -indeksi oli 0,5 prosentin nousussa.
Helsingissä suunta oli myös ylöspäin ja yleisindeksi 1,3 prosenttia plussalla. Lähes koko vaihtokärki oli plussalla ja ennätystuloksesta kertonut Marimekko ylsi yli kymmenen prosentin nousuun.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

