Mela perii kahdelta kunnalta lomitusrahoja takaisin
Maatalousyrittäjien eläkelaitos perii kahdelta lomitusyksiköltä takaisin kuntien käyttämiä lomitusrahoja. Kyse on melko mittavista summista, jopa 200 000 eurosta.
Lomitusrahojen käyttöä Melan on kuulunut valvoa ennenkin, mutta takaisinperintään se sai viime vuonna lisää muskeleita. Lakipykälää täsmennettiin. Sosiaali- ja terveysministeriö ohjeisti asiassa.
Melan väki tarkastaa paikallisyksiköiden toimintaa kuntatarkastuksissa. Takaisinperittävät tapaukset tulivat ilmi näillä tarkastuskäynneillä. Epäselvyydet selviteltiin Huhtamäen mukaan tarkoin ja keskusteluja paikallisyksiköissä käytiin.
”Onko vuosilomaa ja sijaisapua myönnetty lainmukaisin perustein vaiko ei”, asiakaspalvelujohtaja Antti Huhtamäki selventää.
Marraskuussa Mela lähetti takaisinperinnän kahdelle paikallisyksikölle.
Huhtamäki ei kerro nimiä eikä perittäviä summia. Yleisellä tasolla hän suostuu asiasta puhumaan.
Näissä tapauksissa on maatalousyrittäjien sijaisapua Melan mielestä myönnetty laajemmin kuin laissa sanotaan. Sijaisavut jatkuivat monasti hyvin pitkään. Lomittajien opastukseen liittyy epäilyjä.
”Lomittajien kilometrikorvauksista tai ylityökorvauksista ei niinkään ole kyse”, Huhtamäki kieltää.
Huhtamäki myöntää, että sijaisavun myöntämisperusteet laissa ovat osin moniselitteisiä. Ne jättävät paikallista tulkintaa. Paikoin tulkinta lähti alun perin väärille urille.
Mela kohtuullistaa osin takaisinperittäviä lomitusrahoja. Selvät tapaukset peritään kokonaan, mutta tulkinnallisissa voidaan tyytyä kymmenesosaan väärin käytetystä lomitusrahasta.
Someron kaupunki on toinen niistä, joilta Mela perää lomitusrahoja. Tiettävästi liki 200 000 euron summa erääntyy pian.
”Kyllä me joudumme sen summan maksamaan”, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ilkka Koivuniemi ( kesk.) myöntää.
Kaupunginhallitus on pyytänyt omilta virkamiehiltään ja Melalta selvityksen takaisinperinnän perusteista. Toistaiseksi sitä ei ole saatu. Selvitys menee tiedoksi kaupunginvaltuustolle.
Koivuniemi ihmettelee, onko Melan ja ministeriön valvonta pettänyt. Takaisinperittävää on neljältä vuodelta, mutta vasta nyt viranhaltijan virheeseen puututaan.
Maksumieheksi Somero joutuu, koska se oli vastuukuntana omassa yhden kunnan lomitusyksikössä. Viime vuoden alusta Somero liitettiin Ypäjän paikallisyksikköön.
”Me olemme täysin ulkopuolisia tässä kiistassa”, lomapalvelupäällikkö Karita Järvelä Ypäjältä sanoo.
Toiselta paikallisyksiköltä Mela perii tiettävästi selvästi pienempää summaa kuin Somerolta. Lähiaikoina erääntyvä summa on muutamien tuhansien eurojen luokkaa.
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
