Pekkarinen kansallistaisiEU:n aluetuet, Markkula ei
Keskustan kansanedustaja Mauri Pekkarinen haluaisi maksattaa EU:n alue- ja rakennetuet kansallisesti. Nyt tuet kierrätetään Brysselin kautta.
”Suomi maksaa EU:n suuntaan 600 miljoonaa euroa ja saa takaisin 230 miljoonaa. Alue- ja rakennepolitiikkaa ei pitäisi hallinnoida yhteiseurooppalaisesti vaan jäsenmaiden sisällä. Tavoite on nykyisellään hyvä, toteutustapa ei”, Pekkarinen kritisoi Porvoossa lauantaina.
Alueiden komitean jäsenen, entinen kokoomuksen kansanedustajan Markku Markkulan mielestä EU:n aluetukia täytyy kuitenkin tarkastella kokonaisuutena.
”Pitää nähdä suuri kuva ja ymmärtää Eurooppa yhtenäisenä markkina-alueena sen sijaan, että aina tuijotetaan pelkästään omalle takapihalle.”
Markkula kuitenkin peräänkuulutti aluepolitiikkaa enemmän tulosvastuullisuutta ja alueiden oman äänen kuuntelua.
”Alueille itselleen pitäisi antaa enemmän valtaa ja vastuuta. Myös alueilla itsellään täytyy olla aktiivinen ote ja näkemys siitä, miten seutuja kehitetään”, sunnuntaina eurooppanuorille puhunut Markkula sanoi.
”Pitäisi tarkemmin seurata, mitä eri puolilla Eurooppaa konkreettisesti saadaan aikaan.”
”Suomi tekee EU:ssa aluetukiasioissa paljon hedelmällistä yhteistyötä esimerkiksi pohjoisten alueiden sekä vuoristoseutujen kanssa”, hän jatkoi.
Pekkarinen arvosteli EU:ta aluetukien yksipuolisista jakoperusteista.
”BKT-kartta on ollut vuodesta toiseen lähestulkoon ainoa kriteeri rahanohjaukselle. Suomen kohdalla pitäisi ottaa paremmin huomioon harva asutus sekä myös väestön ikääntyminen.”
Tietyt Suomen alueet ovat ikärakenteeltaan maailman nopeimmin vanhenevia, hän jatkoi.
JUKKA KOIVULA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
