EU antoi aikalisän glyfosaatille
Kasvinsuojelussa yleisesti käytetyn tehoaineen glyfosaatin hyväksymisaikaa on jatkettu 30.6.2016 asti. Asiasta päätettiin EU:n pysyvän komitean kasvinsuojeluainejaoston kokouksessa Brysselissä tällä viikolla.
Tutkimustulokset ovat nostaneet esiin glyfosaatin mahdollisen syöpävaarallisuuden. Maailman terveysjärjestön (WHO) alainen Kansainvälinen syöväntutkimuslaitos IARC julkaisi elokuussa raportin, jossa se esittää glyfosaatin luokittelemista todennäköisesti ihmiselle syöpävaaralliseksi.
EU:ssa kasvinsuojeluaineiden tehoaineiden arviointityö on jaettu jäsenmaiden kesken. Glyfosaattia koskevan arvion on tehnyt Saksa. Saksalaiset ovat arvioineet IARC:n tekemän tutkimusraportin, ja arvio on ollut muiden jäsenvaltioiden kommentoitavana.
”Antamassaan päätöksessä komissio on joutunut myöntämään aikalisää glyfosaatin lisäksi myös usealle muulle tehoaineelle”, sanoo johtaja Kaija Kallio-Mannila Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin kemikaalituotevalvontayksiköstä.
”Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että komissiolla on päätettävänään satoja tehoaineita ja resurssit päätösten valmistelemiseksi ovat rajatut”, Kallio-Mannila kertoo.
”Glyfosaatin saaman julkisuuden vuoksi komissio joutuu erityisesti paneutumaan asiaan, jotta erilaiset väittämät saadaan läpinäkyvästi ja perusteellisesti käsiteltyä EU-tasolla.”
Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA järjestää syyskuun lopulla asiantuntijakokouksen, missä glyfosaatin syöpävaarallisuutta käsitellään seuraavaksi.
Komission päätös glyfosaatin käytöstä voidaan tehdä vasta, kun EFSA on saanut päätelmät kaikista arvioinnin osa-alueista valmiiksi.
Tunnetuin glyfosaattivalmiste on Monsanton Roundup, mutta sitä myydään monilla muillakin tuotenimillä.
Tuure Kiviranta
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
