Ukkoskesä vielä toistaiseksi vaisu
Kolea kesä on hillinnyt voimakkaiden ukkosten esiintymistä.Ilmatieteen laitoksen mukaan salamoita on esiintynyt tähän mennessä ennätyksellisen vähän.
Etenkin viime viikolla sää oli epävakainen ja suosi kuuro- ja ukkospilvien syntyä etenkin maan itäosissa.
Vaikka ukkosia on esiintynyt, salamamäärät ovat pysytelleet alhaisina vuodenaikaan nähden.
"Viileä sää ei ole suosinut voimakkaiden ukkospilvien syntyä eli suuria salamamääriä", sanoo tutkija Antti Mäkelä Ilmatieteen laitokselta.
"Jos sama meno jatkuu, tulossa on ennätyksellisen laimea salamakesä. Edellinen ennätys on vuodelta 2015, jolloin vuoden salamamäärä oli noin 30 000. Silloin tähän mennessä kesää oli kertynyt noin 15 000 maasalamaa, kun nyt ollaan alle 10 000", Mäkelä kertoo.
Suomessa ukkoskausi jatkuu syyskuulle saakka.
"Vuoden rajuimmat ukkoset saattavat esiintyvät vasta elokuussa. Ukkoset eivät sinänsä ole kalenterisidonnaisia. Säätyypin ollessa otollinen eli lämmin, kostea ja epävakaa, voimakkaita ukkosia esiintyy", Mäkelä toteaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

