Onko lääkkeesi loppu apteekista? Tsunami, lakko ja jopa suomen kieli voi olla syy saatavuushäiriöön
Jos apteekista ei saa sitä tuttua lääkettä, ei kannata alkajaisiksi ryhtyä sättimään farmaseuttia tai apteekkaria. Saatavuushäiriö saattaa näet johtua monesta syystä, jopa suomen kielestä.
Lääkkeiden saatavuuden ongelmat ovat maailmanlaajuisia ja kasvavat koko ajan. Pieni Suomikaan ei niiltä voi välttyä – eikä läheskään kaikkiin syihin vaikuttaa. Kuva: Kimmo HaimiFimea avasi vuodenvaihteessa verkkosivuilleen palvelun, jossa se julkaisee myyntiluvan haltijoiden tiedotteita lääkkeiden tilapäisistä saatavuushäiriöistä yhteistyössä myyntiluvan haltijoiden kanssa.
Häiriölista saattaa näyttää pitkältä, mutta tavallisimmin kyse on siitä, että jotakin tiettyä pakkauskokoa ei ole saatavilla. Jos häiriön päättymisestä puolestaan tulee verkkosivuille ilmoitus, se ei tarkoita automaattisesti, että kyseinen tuote olisi jo samana päivänä saatavilla maan jokaisessa apteekissa.
Viimeisin julkisuudessakin esillä ollut lääkkeen saatavuushäiriö oli viime syksynä, kun rintasyövän hoidossa käytettyä letrotsolia oli saatavilla vain rajoitetusti syyskuun ajan. Letrotsolia sisältävien lääkevalmisteiden tukkuvarastot hupenivat tuolloin oletettua nopeammin, eivätkä apteekit saaneet uusia lääke-eriä normaaliin tapaan.
Juuri tällä hetkellä yhdenkään valmisteen tai lääkeaineen saatavuudessa ei ole Fimean jaostopäällikkö Johanna Linnolahden mukaan siinä mielessä kriittistä tilannetta, etteikö vaihtoehtoista valmistetta olisi saatavilla.
Lääkkeiden saatavuuden ongelmat ovat maailmanlaajuisia ja kasvavat koko ajan. Pieni Suomikaan ei niiltä voi välttyä – eikä läheskään kaikkiin syihin vaikuttaa.
Yksi suuri syy on lääkkeiden ja niiden raaka-aineiden valmistuksen keskittyminen. Jos maailmalla sijaitsevaa yhtä valmistajaa vaivaa vaikkapa raaka-ainepula, seuraukset voivat olla maailmanlaajuiset. Sama pätee tuotannossa havaittuun laatuongelmaan.
Valtaosa Suomessa käytössä olevista lääkevalmisteista tuotetaan maailmalla. Fimean sivuilla on esitelty kuvitteellinen esimerkkitapaus, kuinka kasvi, josta lääkkeen vaikuttava aine saadaan, on kerätty Brasilian sademetsistä, uutettu Japanissa, sisällytetty pehmeään kapseliin Yhdysvalloissa ja pakattu Saksassa.
Pois suljettua ei ole sekään, että esimerkiksi luonnonmullistus aiheuttaa tuotantoon häiriön, joka kestää pitkään ja ulottuu eri puolille maailmaa. Sellainen voi Linnolahden mukaan olla esimerkiksi tsunami, joka tekee tuhoa lääkkeen raaka-aineen tuotantoalueella.
Suomi ei ohjaa maailmanmarkkinoita, ei lääkemarkkinoita eikä tavarankuljetuksiakaan. Liikenteen häiriöt voivat aiheuttaa myös lääkejakelun katkoksia. Tällainen häiriö voi olla vaikkapa kuljetusalan työtaistelu.
Lääketeollisuus ry:n lakimies Tiina Aitlahti sanoo, että Iso-Britannian äkkiero EU:sta olisi kenties voinut aiheuttaa ongelmia myös lääkejakeluun. Tämän vuoden lopulla tapahtuva sopimusero sen sijaan poisti pahimmat pelot.
Suomen lääkemarkkinat ovat pienet ja kysynnän äkilliset muutokset vaikuttavat myös lääkkeiden saatavuuteen, samoin jopa suomen kieli, niin kummalliselta kuin se kuulostaakin. Pienen maan ja harvinaisen kielialueen lääkepakkauksia eivät koneet näet suolla solkenaan. Pitää siis kyetä ennustamaan lääkkeen kysyntä Suomessa hyvin ennakkoon.
Vaikka lääkkeiden saatavuudessa ongelmia esiintyykin, Suomessa saatavuus on korkeaa tasoa. Apteekkariliiton teettämän tutkimuksen mukaan suomalainen saa tarvitsemansa reseptilääkkeen apteekista välittömästi mukaansa yli 98 prosentin varmuudella, ja vuorokauden sisällä lähes aina eli 99,6 prosentin varmuudella.
Lääkkeiden saatavuuteen vaikuttavat kaikki jakeluketjun toimijat lääkeyrityksistä ja lääkkeitä jakelevista tukkukaupoista apteekkeihin, sairaaloihin ja alan viranomaisiin.
Suomessa lääkeyritykset huolehtivat huoltovarmuudesta varastoimalla lääkinnällisesti keskeisiä lääkkeitä ylimääräisiin velvoitevarastoihin, jotka on tarkoitettu turvaamaan lääkkeiden saatavuutta erilaisissa poikkeustilanteissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
