Sandvik, Telakka, autotehdas –Turussa alkaa olla pula hitsareista
Kaivoskuormurien valmistukseen tarvitaan ainakin sata uutta työntekijää.Asentajista ja hitsareista alkaa olla Varsinais-Suomessa jo kilpailua, kun useat alueen yhtiöt ovat palkkaamassa runsaasti lisää työntekijöitä.
Ammattilaispulasta kertoo STT:n haastattelussa kaivoskoneita Turussa valmistavan Sandvikin henkilöstöstä vastaava johtaja Riku Kesäläinen.
Sandvik kertoi tänään rekrytoivansa Turkuun lisää työntekijöitä niiden 50 lisäksi, jotka on palkattu syyskuun jälkeen. Kesäläisen mukaan Turkuun tarvitaan vielä toistasataa työntekijää lisää.
Alunperin yhtiöllä oli tarkoitus lopettaa Turun-tehtaan tuotanto vuoden loppuun mennessä. Päätös peruttiin kaivosalan elpymisen ja metallien hintojen nousun myötä.
Sandvikin lisäksi isoista rekrytoinneista ovat viime aikoina kertoneet Valmet Automotiven autotehdas Uudessakaupungissa ja Meyerin Turun telakka.
Sanvik aikoo kaksinkertaistaa Turun-tehtaan tuotannon. Asiasta kertoi Turun Sanomat tänään keskiviikkona. Syynä on Turussa kehitettyjen lastauskoneiden ja kaivoskuormureiden kova kysyntä.
Kesäläinen kertoi STT:lle, että myös Sandvikin Tampereen-tehtaan tuotanto on kasvussa ja sinnekin haetaan kymmeniä työntekijöitä.
Sandvikilla on tehdas myös Lahdessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

