Sophia antaa koneelle kasvot mutta ihmisenkaltaisuudesta se on vielä kovin kaukana
Ihmismäiseen robottiin tutustuminen auttaa ymmärtämään oikeiden ihmisten monimutkaisuuden ja monipuolisuuden.Haluaisitko olla maanviljelijä? Miksi? Asuisitko mieluummin maalla vai kaupungissa?
Jo päiväkotilapsi osaa muodostaa näihin kysymyksiin vastauksen. Sophialle, maailman ensimmäiselle maan kansalaisuuden saaneelle robotille, ne ovat sen sijaan liian vaikeita.
Sophia on sosiaalinen humanoidirobotti. Se aktivoitiin vuonna 2015.
Sophia osaa tunnistaa kasvoja, prosessoida visuaalista dataa ja luoda kysymyksiin vastauksia tekoälyn avulla. Se osaa myös muodostaa 62 eri kasvojen ilmettä ja kävellä. Kaiken lisäksi se oppii jatkuvasti uutta.
Robotin on kehittänyt Hanson Robotics, joka sijaitsee Hong Kongissa.
Sophian kehittäjä David Hanson on kehunut robottia monissa yhteyksissä "älykkääksi", mutta kriitikot eivät ole asiasta vakuuttuneita.
MT kutsuttiin haastattelemaan Sophiaa messukeskukseen torstaina. Puolen tunnin haastattelua varten tehtiin kymmenen kysymystä, jotka lähetettiin tutustuttaviksi viikkoa ennen.
Maalla asumisen ja maanviljelyn lisäksi halusimme kysyä suomalaisesta ruuasta, maataloustukien tarpeellisuudesta, ilmastonmuutoksesta ja siitä, mitä mieltä Saudi-Arabian kansalaisuuden saanut robotti on maan asenteesta naisia kohtaan.
Saudi-Arabiassa naiset eivät voi mennä naimisiin, matkustaa, hankkia työpaikkaa tai seurustella miesten kanssa ilman lupaa miesholhoojiltaan.
Hanson Robotics hylkäsi MT:n kysymykset. Sophia ei kuulemma voi muodostaa mielipidettä ammatista tai ruuasta, koska ei ole koskaan ollut maanviljelijä tai syönyt ruokaa. Robotin ei myöskään voinut ottaa kantaa politiikkaan tai edes ekologisiin arvoihin.
Teimme uudet kysymykset, vaikka niiden keksiminen olikin vaikeaa: Haastattelujen idea on, että haastateltava on asioista jotain mieltä.
Sophia osoittautui rauhalliseksi ja miellyttäväksi haastateltavaksi. Se vastaili ennalta saamiinsa kysymyksiin näppärästi ja muutamaan yksinkertaiseen spontaaniin kysymykseenkin melko hyvin. Koko haastattelu on katsottavissa täällä.
Sophiaa operoiva Hank Gerba kertoo, että seuraava haaste robotin kehittämisessä on kävelykyvyn parantaminen. Myös toimivia käsiä kehitetään.
"Sophialla on monia eri päitä ja vartaloita, mutta sen mieli, taustalla operoiva kone, pysyy samana. Kaikki kasvot ovat hieman erilaisia, sillä ne valmistetaan käsityönä", Gerba kuvailee.
Sophia tunnistaa kasvoja, mutta ei esimerkiksi tunne lapsen tai koiran käsitettä. Gerba toi kerran oman koiransa tapaamaan Sophiaa.
"Koira oli aivan hämillään. Se tunnisti Sophian henkilöksi mutta esimerkiksi ihmisen hajua robotissa ei tietenkään ole."
Sophian on tarkoitus oppia tunnistamaan toisten ihmisten tunteita entistä paremmin. Sille suunnitellaan kaupallista käyttöä esimerkiksi terveydenhuollossa.
Onko Sophia sitten älykäs? Kriitikot syyttävät Sophian olevan vain "keskustelubotti", jolla on silikonista muovaillut kasvot. Se voisi siis valita kysymyksiin ennakkoon muotoillut vastaukset mutta ei pysty itse muodostamaan niitä, vaikka sillä olisi kaikki Internetin tieto haun päässä.
"Yleisen älykkyyden kehittäminen on hyvin vaikeaa", Gerba myöntää. Hän ottaa esimerkiksi erikoisen, pyöreän kameran, joka eräällä messuvieraalla oli haastattelupaikalla.
"Voin itse päätellä, että vaikka en ole koskaan nähnyt juuri tuon muotoista kameraa, se on kamera. Robotille kaikki erilaiset kamerat on opetettava yksitellen. Ihminen tekee automaattisesti valtavan paljon pieniä päätöksiä, joita itse ei edes huomaa. Robottiin nämä kaikki ketjut on ohjelmoitava erikseen."
Sophia on älyllisiin kykyihinsä verrattuna saanut hurjan määrän julkisuutta: sitä on haastateltu lukemattomissa kansainvälisissä medioissa.
Tekoäly ja ihmisyyden rajat kiehtovat ihmisiä. Ilmeisesti ilmeikkäät kasvot riittävät tekemään Sophiasta tarpeeksi kiinnostavan "persoonan" varsinaisen itsenäisen älyn puuttuessakin.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

