Lännen hunttareistanettidokumentti
Suomen Metsästysmuseo on julkaissut amerikansuomalaisten metsästyskulttuurista kertovan viisiosaisen netti-TV-dokumentin, joka on kuvattu museon Lännen hunttarit -näyttelyssä.
Dokumentti esittelee amerikansuomalaisten historiaa ja metsästyksen merkitystä Yhdysvalloissa Michiganin, Wisconsinin ja Minnesotan osavaltioiden suomalaisalueilla.
Dokumentin ensimmäisen osan nimi on Suomalaiset metsämiehinä Yhdysvalloissa. Se taustoittaa suomalaisen amerikansiirtolaisuuden syitä 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa sekä esittelee metsästyksen merkitystä ensimmäisten suomalaissiirtolaisten elämässä.
Toisessa osassa tutustutaan turkismetsästykseen ja kuullaan muun muassa ote vanhan suomalaislähtöisen turkismetsästäjän haastattelusta Wisconsinista.
Kolmannen osan nimi on Metsäkämpiltä kyttäyskoppiin. Siinä selvitetään metsästystapojen muutoksia Amerikan suomalaisalueilla siirtolaisajoista nykypäivään.
Neljäs ja viimeinen suomenkielinen osa käsittelee Yhdysvaltojen Keskilännen takametsäidentiteettiä ja suomalaisten siirtolaisten vaikutusta siihen.
Dokumenttisarjan huomenna torstaina julkistettava viimeinen osa on englanninkielinen tiivistelmä Lännen hunttarit -näyttelystä. Kukin osa on noin kymmenen minuutin mittainen. Dokumentti on tuotettu yhteistyössä Järviradion kanssa.
Dokumentti on katsottavissa Järviradion nettisivuilla osoitteessa www.jarviradio.net.
Lännen hunttarit -näyttely on avoinna Suomen metsästysmuseossa maaliskuun loppuun saakka.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
