Suomi sulattelee Nokian potkuja
Hallitus kokoontui torstaina neuvottelemaan Nokian tilanteesta ja valmistelemaan toimenpiteitä työpaikkoja menettävien kuntien auttamiseksi.
Nokia tiedotti aiemmin torstaina massiivisista irtisanomisista. Työntekijöitä irtisanotaan maailmanlaajuisesti jopa 10 000, joista miltei joka neljäs Suomesta, yhteensä 3 700.
Hallitus ryhtyy yhdessä Nokian ja rakennemuutosalueiden toimijoiden kanssa kehittämään nopeita toimenpiteitä uusien työpaikkojen löytämiseksi.
Nokia ei kertonut kunnille irtisanomisista ennakolta. Esimerkiksi Salon tehdas suljetaan kokonaan.
”Nokian päätös hankaloittaa entisestään kaupungin taloudellista tilannetta”, sanoo Salon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Katja Taimela (sd.).
Sivu 6
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
