Avopuolisomenetti myel-vakuutuksenmuutettuaan tilalta
Maatalousyrittäjän työeläkevakuutus päättyy välittömästi, kun puoliso lähtee maatilalta avoliitosta. Avioliitossa voidaan odottaa ainakin omaisuuden jakoa.
Heli Gröhn Iisalmesta menetti myel-vakuutuksensa takautuvasti. Maatalousyrittäjien eläkelaitos irtisanoi vakuutuksen, koska olot olivat sen tiedon mukaan muuttuneet.
Melan kirjeen Gröhn sai tänä keväänä. Hänen työeläkevakuutuksensa oli lopetettu jo vuoden 2010 joulukuun päivästä, jona hän muutti maatilalta eri asuntoon.
”Työntekomme ei ole muuttunut mitenkään”, Gröhn ihmettelee.
Gröhn käy ajoittain työssä ex-avopuolison navetassa, kuten hän on tehnyt jo 15 vuoden ajan. Lypsylehmät on nyt siirretty yhteisnavettaan. Gröhn hoitaa niitä siellä.
Avopuolisot tekivät myel-vakuutuksen aikanaan työosuuksiensa suhteessa, kuten Mela-asiamies neuvoi. Maatilan työtulo jaettiin kummallekin.
”Työntekoammehan vakuutetaan.”
Nyt Mela perii Gröhniltä tapaturmavakuutuksen korvauksia ja sairaskuluja. Ne otetaan päikseen myel-maksuista, joita Gröhn ehti turhaan maksaa eläketurvastaan.
Gröhn loukkasi kätensä maatalouden työtapaturmassa vuosi sitten. Myel-maksuista Mela ei ole palauttanut mitään.
Päivittäin Gröhn ajoi parikymmentä kilometriä töihin ex-miehensä navettaan. Yhteisnavetta sijaitsee Gröhnin nykyisen talon naapurissa.
Mela pitää Gröhniä työntekijänä, joka kuuluu vakuuttaa työntekijöiden eläkelain mukaan.
”Täytyykö asua maatilalla, jotta myel-vakuutus on voimassa?”
Vakuutustiimin vetäjä Leena Vehkomäki vastaa, että pitää, avopuolisoa vakuutettaessa.
Myel-vakuuttaminen edellyttää, että avopuoliso elää yhteistaloudessa maatalousyrittäjän kanssa.
Myel-vakuutuksen päättämisessä ei Vehkomäen mukaan ole edes neuvottelun varaa, jos avopuolisot laittavat lusikat jakoon ja lähtevät eri teille.
Avioerossa voidaan Vehkomäen mukaan odottaa, kunnes ex-puolisot osittavat ja jakavat omaisuutensa.
”Työskentely ja tilan yhteishallinta ovat meille oleellista tietoa.”
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
