Suomalaiset autoilijat arvostavat rengasostoksilla ennen kaikkea renkaan talviturvallisuutta
Talvirenkaiden tärkein turvallisuuteen liittyvä ominaisuus on perinteisesti ollut suorituskyky jäällä.Nokian Renkaiden tilaama tuore tutkimus kertoo, että suomalaiset autoilijat arvostavat rengasostoksilla ennen kaikkea renkaan talviturvallisuutta.
Talvirenkaan tärkeimpiä ominaisuuksia ovat vastaajien mielestä pito ja ajettavuus jäällä. Toiseksi tärkeintä on pito ja ajettavuus lumella ja kolmantena pito loskaisella tiellä.
Lauhempien talvipäivien sulilla teillä korostuu lisäksi renkaan suorituskyky paljaalla tai märällä asfaltilla, ja sulat tiet saavat autoilijat kiinnittämään myös rengasääneen entistä enemmän huomiota.
”Vaativimmissa talviolosuhteissa laadukkaat renkaat ovat tärkeä turvallisuustekijä. Kaistanvaihdot moottoritiellä tai liittyminen vilkkaaseen liikenteeseen jäisessä risteyksessä voivat olla haastavia. Talvet ovat muuttuneet leudommiksi, mutta pienempi määrä lunta ei tarkoita, että tiet olisivat vähemmän liukkaita. Kun vesi ja loska jäätyvät yön aikana, autoilijat joutuvat selviämään liukkaista aamuista ja petollisesta mustasta jäästä,” sanoo Nokian Renkaiden teknisen asiakaspalvelun päällikkö Matti Morri.
Nokian Renkaiden tilaaman tutkimuksen toteutti Cambri elokuussa 2021. Suomesta kyselyyn vastasi 1 004 henkilöä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

