Taimikot vauhdilla kuntoon
SALO (MT)
Eri puolilla maata sijaitsevia taimikoita on hoidettu vauhdilla kuntoon muutaman viime viikon aikana.
Salon Perttelissä raivattiin Helsingissä asuvan Sirkka Rytkösen metsää. Kemerahakemus ehdittiin lähettää Metsäkeskukseen juuri ennen määräajan umpeutumista.
Metsänomistaja tosin ajattelee, että töitä ei tehdä niistä saatavien tukien tähden: metsää on hoidettava, ja taimikonhoito on osa metsänhoitoa.
”Rytkönen onkin hoitanut metsiään esimerkillisesti”, alueneuvoja Timo Järvinen metsänhoitoyhdistys Salometsästä kiittelee.
Metsänhoitoyhdistyksen metsurit ovat viime päivinä siirtyneet uudenlaisiin hommiin.
”Istutusaika on tulossa, joten kemeratöiden taukoamisesta ei ole kauhean paljon haittaa juuri nyt”, alueneuvoja Järvinen arvioi.
Metsureille näyttäisi riittävän istutustöitä kesäkuun alkuun saakka.
Järvisen mukaan on kuitenkin selvää, että uusi kemeralaki hankaloittaa metsänhoitoyhdistyksen työtä, kun kaikkia tukia on haettava ennakkoon.
Heli Virtanen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

