kattaus Arabia juhliisinivalkoisilla
Arabian 140-vuotinen perinne osana keramiikan sinivalkoista historiaa on saanut jatkokseen juhlalautassarjan. Sarjan on suunnitellut taiteilija Johanna Kunelius 24h-sarjan lautasille, jotka Heikki Orvola on muotoillut.
Lautassarjan koristeet ovat saaneet nimensä Arabialla työskennelleiden naisten mukaan, aina tehtaan ensimmäisestä naistyöntekijästä tänä päivänä Arabialla työskenteleviin naisiin saakka. Sarjan lautaset tunnistaa juhlavuoden leimasta.
Sinivalkoiset kuosit eivät ole uutta vaan ennemminkin vanhaa, tuttua ja turvallista.
”Tavoitteenani lautassarjan suunnittelussa oli työstää vanhoista tunnetuista koristeista uudennäköisiä arvokkaasti, alkuperäistä koristetta loukkaamatta. Halusin koristeiden erilaisuudestaan huolimatta sopivan keskenään yhteen”, Johanna Kunelius kertoo.
Taiteilija itse käyttäisi lautassarjaa hyvin monipuolisesti:
”Halusin suunnitella 140 v -lautassarjan kaksitoista lautasta nimenomaan päivittäiseen käyttöön. Ajattelen, että arki on yhtä lailla juhlaa. Hienoja astioita ei kannata piilotella kaapeissa vaan käyttää rohkeasti.”
”Jos kotoa löytyy vanhoilla originaalikoristeilla viimeisteltyjä astioita, yhdistäisin niitä uusien ruokalautasten kanssa. Yhtä lailla yksiväriset lautaset sopivat sekaan.”
Arabia perustettiin vuonna 1873, jolloin tehdas rakennettiin Helsingin Vanhankaupungin lahdelle, Arabia-nimiselle huvilatontille. Nimi otettiin myös tehtaan nimeksi ja sittemmin koko kaupunginosa on nimetty Arabiaksi.
Yritys on nykyisin Fiskarsin omistuksessa, mutta Arabiassakin tehdään edelleen keramiikkaa.
Arabia on vakiinnuttanut asemansa suomalaisessa designissa ja lunastanut paikkansa suomalaisten arjessa ja sydämissä.
STINA HAASO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
