KOMMENTTI Rikin katkunjälkipuintia

Suomi ajoi ponnekkaasti Itämeren suojelua 1990-luvulta lähtien. Se kirjattiin hallitusten ohjelmiin kaiken muun hyvän ja kauniin toiveajattelun sekaan.

”Kaikki olivat sen takana”, summasi ympäristöministerinä toiminut Jan-Erik Enestam (r.) MT:lle viime viikolla (21.9.).

MT:stä ensimmäinen maininta rikin käytön rajoituksista on vuodelta 2007. Silloin kokoomusmepit Alexander Stubbin johdolla iloitsivat Itämeren suojelun edistymisestä ja EU:n hankkeista, joilla vähennetään rikkipäästöjä.

Rikkidirektiivin taustapirun roolia on tarjottu europarlamentaarikko Satu Hassille (vihr.), joka osallistui näyttävästi direktiivin valmisteluun. Hän sysää vastuun lopputuloksesta elinkeinoelämän lobbareille, joilta kansainvälisen merenkulkujärjestön päätös meni ohitse.

Nämä taas vierittävät epäonnistumisen syyn poliittisille päättäjille ja virkamiehille, jotka eivät reagoineet varoituksiin.

Liikenneministerinä vuonna 2008 ollut Anu Vehviläinen (kesk.) puolustautuu, ettei tiennyt koko asiasta.

Vaan joku tekee tälläkin sotkulla rahaa, joten jos kellä varallisuutta on, laivojen rikkipesureita valmistavien yhtiöiden osakkeet saattavat pian poikia makean tuoton.

JARMO PALOKALLIO

Avaa artikkelin PDF