Joka kolmas kuntavoittaa sote-uudistuksessa
Kolmasosa kunnista voittaa ja loput häviävät, jos sote-uudistuksen rahoitus järjestetään asukaslukuperusteisesti. Voittajia ja häviäjiä on listannut Kuntalehti.fi.
Suuria hyötyjiä ovat muun muassa Helsinki, Tampere, Turku, Vaasa, Jyväskylä, Kuopio ja Savonlinna. Suurimpia menettäjiä ovat Lappeenranta, Imatra, Kouvola ja Espoo.
Mittarina on vaikutus kunnan talouteen. Suurimmat muutokset tapahtuvat suurissa kaupungeissa, kun muutosta ei suhteuteta kunnan kokoon.
Kuntalehti.fi:n laskelmat perustuvat Eero Laesterän ja Tuomas Hanhelan selvitykseen. Siinä on laskettu vuoden 2012 kustannusten mukaan sote-uudistuksen vaikutus Manner-Suomen kuntiin nykyistä sosiaali- ja terveydenhuollon erityisvastuualueiden jakoa noudattaen.
Laskelmien oletuksena on, että uudistuksen rahoitus toteutetaan kapitaatio- eli asukaslukuperusteisena niin, että siinä otetaan huomioon sairastavuus ja ikärakenne. Käytännössä kunnat voivat sopia, että kustannukseen vaikuttaa muitakin asioita, esimerkiksi työttömyys, työpaikkaomavaraisuus, koulutus, saaristolaisuus, syrjäisyys, kaksikielisyys ja saamelaisuus.
Sosiaali- ja terveysministeriö ei ole antanut ulos laskelmia uudistuksen vaikutuksista.
Helsingin alueella hyötyjiä olisivat Helsinki, Vantaa, Hanko, Raasepori ja Siuntio.
Kuopion alueella hyötyjiä olisi 30. Niistä suurimmat olisivat Kuopio, Jyväskylä ja Savonlinna. Eniten menettäisivät Mikkeli, Iisalmi ja Kontiolahti.
Tampereen alueella hyötyjiä olisi 20, suurimmat Tampere, Riihimäki, Akaa ja Orimattila. Eniten menettäisivät Seinäjoki, Kangasala ja Nokia.
Turun alueella hyötyjiä olisi 18, suurimmat Turku ja Vaasa. Eniten menettäisivät Pori, Raisio ja Pietarsaari.
Oulun alueella muutokset ovat pieniä. Hyötyjiä on 30, suurimpana Rovaniemi. Oulu on ainoa yliopistosairaalakaupunki, joka menettäisi uudistuksessa.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
