Sateinen ja lämmin syksypitkittää punkkivaaraa
Punkkisesongin arvioidaan jatkuvan vielä joulukuulle asti, koska sää on tänä vuonna lämmin ja sateinen. Suuri osa ihmisistä sairastuu punkinpuremasta syksyllä.
Punkeista puutiainen levittää vakavaa sairautta, puutiaisaivotulehdusta. Toista niiden levittämää tautia, borrelioosia, voidaan hoitaa antibiooteilla.
”Hoitamatta sitäkään ei kannata jättää”, ylilääkäri Jari Rechardt Maatalousyrittäjien eläkelaitoksesta Melasta neuvoo.
Lääkärille kannattaa hakeutua, jos iho alkaa punertaa viikon päästä punkin puremasta. Hoitamattomasta borrelioosista saattaa seurata jälkitauteja.
Borrelioosi on melko yleinen punkin aiheuttama sairaus.
Puutiaisaivotulehdus on Suomessa harvinainen, mutta sairaus lisääntyy. Loppukesään mennessä siihen sairastui 34 suomalaista.
Viime vuonna puutiaisaivokuumeeseen sairastui 62 ihmistä. Moni sairastui syksyllä. Elokuun lopussa oli 17 potilasta.
Estolääkitys voi olla keino torjua puutiaisaivotulehdusta. Se estää vakavan taudin kehittymistä. Hoitoa ei tähän virustautiin vielä osata.
”Rokote sitä vastaan on olemassa”, Rechardt suosittaa.
Puutiaisaivotulehdus oireilee ensin kuumeena ja päänsärkynä. Niskaa pakottaa ja valonarkuutta sekä pahoinvointia ja halvausoireitakin esiintyy.
Aikuisista sairastuneista 40 prosenttia saa pysyviä haittoja. Sairaus voi vaurioittaa aivoja ja hermojärjestelmiä. Moni tarvitsee kuntoutusta ja pitkiä sairauslomia.
Viljelijät kuuluvat punkkien aiheuttamien sairauksien riskiryhmään luonnossa työtä tekevinä ja paljon liikkuvina. Sienestäjillä on riskinsä.
Melan 30 vuoden korvaushistoria ei tunne ainuttakaan hakemusta punkkien aiheuttamasta ammattitaudista viljelijöillä. Työssä pääosin aiheutuneita tauteja korvataan.
”Näyttökynnys ammattitaudista on korkea, puriko punkki työssä vai vapaa-ajalla”, yksikön päällikkö Jaana Laine tapaturmavakuutuksesta arvioi.
Punkkikannat ovat olleet kasvussa viime vuosina. Ihmisten käyttäytyminen muuttuu. Ilmasto lämpenee ja monet ympäristöolot muuttuvat.
Englantilainen loistutkimuksen professori Sarah Randolph sanoo punkkien saattaneen levitä uusille alueille ilmaston muuttuessa termisillä raja-alueilla.
”Suuri osa Fennoskandiasta saattaa olla muuta Eurooppaa alttiimpi muutokselle”, Randolph tutki.
Suomessa punkkeja esiintyy etenkin Ahvenanmaalla sekä Turun saaristossa, Etelä-Karjalassa sekä Kokkolassa.
Länsirannikot ovat kohonneen riskin alueita.
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
