Oppositiolta vastalauseet budjettimietintöön
Vuoden 2014 valtion budjetin loppusumma kasvoi eduskunnan valtiovarainvaliokunnan käsittelyssä 35,3 miljoonalla eurolla. Se on reilusti alle tuhannesosa talousarvion loppusummasta, joka on noin 54,1 miljardia euroa.
Suurimmat määrärahalisäykset, yhteensä vajaat 10 miljoonaa euroa, tehtiin liikenne- ja viestintäministeriön pääluokkaan.
Lisäpanostuksia suunnattiin muun muassa yksityistieavustuksiin, Pietarsaaren satamatien kunnostamiseen sekä Hanko–Hyvinkää-radan sähköistyksen suunnitteluun.
Oppositiopuolueet, perussuomalaiset ja keskusta jättivät vastalauseensa valiokunnan budjettimietintöön.
Perussuomalaisten vastalauseen mukaan hallitukselta puuttuvat keinot ja näkemys, joilla talouden ongelmat ratkaistaan. Hallituksen keskeiset tavoitteet velkaantumisen taittamisesta, työllisyysasteen nostosta ja työttömyyden laskusta eivät voi toteutua.
Vastalause perustuu perussuomalaisten vaihtoehtobudjetissa esitettyihin kasvu-, työllisyys, vero-, energia- ja hyvinvointi- ja turvallisuuspaketteihin.
Työllisyyspaketissa eläkemaksuja porrastettaisiin niin, että yli 55- ja alle 30-vuotiaiden eläkemaksuja laskettaisiin. Energiaverotusta puolue alentaisi 200 miljoonalla. Kotimaisen energian asemaa suhteessa kivihiileen ja muuhun tuontienergiaan parannettaisiin.
Keskusta vaatii vastalauseessaan Suomen viemistä uudistuksilla kasvu- ja työllisyyslinjalle.
Uusien työpaikkojen luomiseksi esitetään kasvurahastoa. Valtion Infra Oy vauhdittaisi työllistäviä liikennehankkeita.
Suomi pitää siirtää biotalouteen ja työuria pidentää. Palvelut on turvattava kotikunta-maakuntamallin pohjalta tehtävillä uudistuksilla.
Keskusta kannustaisi yrityksiä aikaistamaan investointipäätösten tekemistä.
Työllistäville pienyrittäjille ja maatalouden harjoittajille keskusta antaisi 5 prosentin yrittäjätulovähennyksen.
Yhteisöveron alentamisen keskusta jaksottaisi niin, että vuonna 2014 yhteisöveroa alennettaisiin 2,5 prosenttiyksikköä ja vuonna 2015 kahden prosenttiyksikön verran.
JOUKO RÖNKKÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
