Pohjolan appelsiini
Sitten vasta räätikkä kasvaa, kun kuulee riihen äänen, sanottiin Pirkanmaalla. Räätikkä eli lanttu kasvaa kokoa vielä syysmyöhällä.
Lanttu on syntynyt nauriin ja kaalin risteytymänä. Luonnonoikku lienee noussut päivänvaloon Pohjolassa, kenties juuri Suomessa. Rapsi kuuluu lantun kanssa samaan lajiin.
Pitkään lanttua pidettiin nauriin kanssa samana kasvina. Varhaisimmat maininnat lantusta ovat 1600-luvulta, mutta kasvia on viljelty paljon kauemmin.
1700-luvulla lanttu levisi Ruotsista Britanniaan ja muualle Keski-Eurooppaan. Lantun ruotsalainen alkuperä näkyy esimerkiksi sen englanninkielisessä nimessä swede, ruotsalainen.
Saksalaisten syksyn 1916 perunasato epäonnistui ja saksalaissotilaat taistelivat lantun voimalla. Rintaman ruokalistaa talvella 1916-17 kuvattiin näin: ”Aamiaiseksi lanttusoppaa, lounaaksi lanttuleikettä, illalliseksi lantusta tehtyä kakkua.”
Suomessa lanttua syödään vain pari kiloa henkeä kohti vuodessa. Myyntipiikki sattuu joululle, jolloin lanttulaatikot paistetaan joulupöytään.
Myyntimäärät saattaisivat kasvaa, jos marketin vihannesosastolta saisi pienehköjä, hyväkuntoisia lanttuja. ”Pohjolan appelsiini” sisältää paljon C-vitamiinia eikä pitoisuus varastoinnin aikana isommin laske.
TOPI LINJAMA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
