vierasyliö Vilja-alan yhteistyöryhmä kokosi toimijat kattavasti yhteen

Huoli siitä, miten Suomen maatalous ja viljasektori sen perustana selviäisi Suomen liittyessä Euroopan unioniin oli kaikkien mielissä.

Alun alkaen oli nähtävissä, että EU:n maatalouspolitiikka ei sellaisenaan soveltunut kovinkaan hyvin Suomen oloihin. Sopeutumista yritettiin helpottaa aluksi lähinnä tukipolitiikan avulla maksamalla kansallista tukea eri tuotantosektoreille. Tukien jakaminen aiheutti puolestaan vaikeita keskinäisiä ongelmia eri tuotannonalojen ja alueiden välille.

Maa- ja metsätalousministeriössä ymmärrettiin pian liittymisen jälkeen, että elintarviketuotantoamme on vahvistettava myös kansallisilla, eri tuotantoaloihin kohdistuvilla kehittämistoimenpiteillä. Tarvittiin jotain yhteistä, joka ottaisi huomioon kansalliset edut ja koko viljaketjumme tarpeet. Yhteistyöllä oli ennenkin selvitty lähes mahdottomista tilanteista.

Koska emme pohjoisen sijaintimme vuoksi pysty kilpailemaan eteläisempien maiden kanssa hehtaarisadoilla, päätettiin ottaa tuotannon hyvä laatu – laajasti ymmärrettynä – kilpailukykymme peruspilariksi.

Ministeriön virkamiehenä sain tehtäväkseni viljalajikohtaisten strategioiden ja viljoihin liittyvien tutkimuskokonaisuuksien laatimisen.

Viljaketjun toimijat osallistuivat tähän työhön kiitettävän aktiivisesti. Työssä selvisi, kuinka erilainen Suomessa kasvavien viljojen sekä öljy- ja valkuaiskasvien asema on toisiinsa ja kansainvälisiin markkinoihin suhteutettuna.

Jokaista kasvilajia on tarkasteltava erikseen ja arvioitava, mitä toimenpiteitä tarvitaan kilpailukykyisyyden parantamiseksi. Suomalaisen kauran, mallasohran ja maltaan asema ja tunnettuus kansainvälisillä viljamarkkinoilla oli vakiintunut jo ennen EU-jäsenyyttä.

Toinen vahvasti esiin tullut näkökohta oli se, että julkisrahoitteista tutkimusta tehtiin liiaksi erillään viljaketjun toimijoista eikä tutkimustoiminta juurikaan kohdistunut suomalaisen viljaketjun kilpailukyvyn ja toimivuuden parantamiseen.

Markkinointiin ja etenkin vientimarkkinointiin kohdistettiin hyvin vähän julkisia resursseja. Yrityksilläkään ei ollut vaativassa siirtymävaiheessa suuria pääoma- tai henkilöresursseja panostettavaksi uusien vientimarkkinoiden etsimiseen suomalaiselle viljalle tai viljatuotteille.

Viljelijöiden ja myös hallinnon mielenkiinto kohdistui vuosikausia lähes yksinomaan tukipolitiikan ympärille. Viljan markkinahintaa pidettiin pitkälti annettuna ja mielenkiinto kohdistui lähinnä vain vientitukiin.

Vasta EU:n interventiohinnan poistuminen ja sitä seurannut viljamarkkinoiden vapautuminen komission sääntelystä toi markkinoiden merkityksen ja mahdollisuudet esiin.

Kun kansallinen viljastrategia esiteltiin Säätytalossa vuonna 2001, jäi päällimmäisenä huolena mieliin, miten suomalaisen viljaketjun toimintaa voitaisiin tämän yhteisen strategian johdolla aidosti parantaa. Miten näitä kansallisia vahvuuksiamme voitaisiin aiempaa paremmin hyödyntää?

Oli löydettävä toimija, joka strategiaa käytännössä seuraisi ja toteuttaisi. Sen löytäminen ja perustaminen osoittautui varsin vaikeaksi. Tarvittiin uusi organisaatio, joka yhdistäisi viljaketjun toimijat ja jolla olisi riittävästi aineellisia ja henkisiä resursseja voidakseen vaikuttaa.

Tavoite saavutettiin, kun

Vilja-alan yhteistyöryhmä, josta varsin nopeasti käytettiin lyhennystä VYR, perustettiin vuonna 2003 kolmeksi vuodeksi

maa- ja metsätalousministeriön

yhteyteen. Kun myös viljakauppa seuraavalla kolmivuotiskaudella 2006–2009 liittyi VYR:n jäseneksi oli ketjun kattavuus jo varsin hyvä. Sitä paransi entisestään leipomo- ja lihateollisuuden mukaantulo.

VYR:n toimintaa on viime vuosina jatkuvasti pienin askelin kehitetty ja parannettu.

Vilja-alan yhteistyöryhmä on kansallinen sovelluksemme, mutta vastaavanlaisia yhteenliittymiä on muuallakin.

Esimerkiksi Virossa toimii sikäläisen maatalousministeriön yhteydessä Eestin maatalouskauppakamari (Pöllumajandus Kaupanduskoda eli EPKK), jonka tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä maataloustuottajien, elintarvikkeiden valmistajien ja maatalouden panostuottajien

välillä.

EPKK on perustettu jo vuonna 1996 eli siis ennen Viron liittymistä Euroopan unioniin. EPKK hallinnoi myös virolaisten maataloustuotteiden kotimaisuus- ja laatumerkkiä, pääskystä, sekä apilamerkkiä, joka on hyväksi tunnetun ja tunnustetun tuotemaun laatumerkki.

VYR:n kymmenvuotisjuhlakokous oli vakuuttava näyttö suomalaisen viljaketjun halusta ja kyvystä tehdä yhteistyötä ketjun toimivuuden ja kilpailukyvyn kehittämiseksi.

Pienin askelin tehtävä jatkuvan parantamisen periaate on hyvä perusta myös tulevalle toiminnalle.

Koska emme voi rajoittaa elintarvikkeiden tuontia, on niiden vientiä pystyttävä lisäämään. Tässä emme ole kovinkaan hyvin onnistuneet. Maailma on kuitenkin mahdollisuuksia täynnä puhtaille ja laadukkaille suomalaisille elintarvikkeille. Tarvitsemme lisää resursseja elintarvikevientimme edistämiseen. Tähänkin on VYR jo antanut oman panoksensa, mutta lisää tarvittaisiin.

Toinen huomionarvoinen näkökohta on pienten ja keskisuurten elintarvikeyritysten kasvava rooli ja niihin panostaminen.

Pienissä maaseudun yrityksissä tehdään usein varsin vähäisin resurssein erinomaista tuotekehitys- ja markkinointityötä, jota kuluttajien kasvava kiinnostus ruuan alkuperään ja kotimaisuuteen on merkittävästi auttanut. Nämä yritykset ansaitsevat kaiken henkisen ja aineellisen tuen voidakseen kehittyä ja kasvaa.

SEPPO KOIVULA

Kirjoittaja on Myllyliiton

hallituksen puheenjohtaja.

Avaa artikkelin PDF