Pisararadalle varatut rahat käytetään kärkihankkeisiin
Kärkihankkeet rahoitetaan muutoin pääosin osinkotuloilla ja valtion osakeomistusten myynnillä.Pisararadalle varattu rahoitus puretaan ja suurin osa siitä, noin 330 miljoonaa euroa, käytetään hallituksen kärkihankkeisiin.
Muutoin kärkihankkeet rahoitetaan pääosin osinkotuloilla ja valtion osakeomistusten myynnillä.
Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan myytävästä valtion omaisuudesta tulee erikseen päätöksiä vuoden varrella.
Pisararahalle oli varattu rahaa kolmen vuoden budjettikehykseen. Sen purkamisella haluttiin kehykseen väljyyttä.
Pisararataa ei ole kuopattu, mutta se ei lähde tämän hallituksen aikana liikkeelle, sanoi valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.)
Pisararata on Helsingin keskustan alle suunniteltu lähijunien kaupunkiratalenkki, jota on suunniteltu vuosia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
