EU-raportti: Kehitysmaiden vienti EU-alueelle kasvoi
Maataloustuotteiden vienti EU:sta laski Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä.Tullietuusjärjestelmä (GSP, Generalized System of Preferences) on kasvattanut kehitysmaiden vientiä vuosittain Euroopan unioniin lähes neljänneksellä, selviää EU:n uudesta raportista.
Vuosittainen vientihyöty on raportin mukaan noin 63 miljardia euroa. Kaikkein köyhimmillä mailla hyöty kasvoi jopa 40 prosenttia vuonna 2016.
Järjestelmän tarkoitus on tukea kehitysmaita antamalla niille tullietuja, joita ei anneta teollisuusmaista peräisin oleville tuotteille. Tullietuja ovat esimerkiksi alennetut tullimaksut. Järjestelmään kuuluvia, tullietuuksia saavia kehitysmaita on noin 83.
Maat lähtevät sopimuksesta, kun ne saavuttavat vapaakauppasopimuksen EU:n kanssa tai niiden taloudellinen status muuttuu. Viime vuosina etuusjärjestelmästä ovat lähteneet muun muassa Kamerun, Fidži, Irak ja Marshall-saaret.
GSP-järjestemä on osa EU:n kauppapolitiikan kehitysyhteistyöpolitiikan tavoitteita.
Niitä ovat erityisesti köyhyyden poistaminen sekä kestävän kehityksen ja hyvän hallinnon edistäminen kehitysmaissa.
EU:n maataloustuotteiden kokonaisvienti kasvoi viime marraskuussa lähes miljardi euroa edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Kauppatase marraskuussa oli 20,3 miljardia euroa.
Myös maataloustuotteiden tuonti kasvoi, mutta vientiä hitaammin. Tuonti EU:hun marraskuussa oli arvoltaan noin 10 miljardia.
Vienti kasvoi eniten Yhdysvaltoihin, Venäjälle, Turkkiin ja Kiinaan.
Vienti laski Vietnamiin ja Etelä-Afrikkaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

