Autokauppias Ruotsin dieselkiellosta: "Uutiset dieselin kuolemasta ovat ennenaikaisia"
Rinta-Joupin Autoliikkeen toimitusjohtaja Ari Rinta-Jouppi ymmärtää, että vanhojen autojen käyttöä rajoitetaan.
Dieselauto on Suomen kaltaisessa pitkien etäisyyksien maassa toimitusjohtajan mukaan hyvä kulkupeli, sillä sitä ei tarvitse tankata niin usein kuin bensiiniautoa. Kuva: Jaana KankaanpääRuotsin kuntien on vuoden 2022 alusta mahdollista kieltää vanhat dieselautot kaupunkien keskustoissa. Ennen sitä kunnat voivat ottaa niin sanotut ympäristövyöhykkeet käyttöön jo vuoden 2020 alussa.
Ruotsin dieselautokielto tulee Rinta-Joupin Autoliikkeen toimitusjohtajan Ari Rinta-Joupin mukaan varmaankin näkymään myös meillä autojen hintalapuissa. Kielto vaikuttaa hänen mukaansa luultavasti eniten vuoden 2010 vuosimallin tai sitä vanhempiin autoihin. Hinnanlasku ei kuitenkaan tule toimitusjohtajan arvion mukaan näkymään isojen katumaastureiden hinnoissa.
"Uutiset dieselin kuolemasta ovat ennenaikaisia", hän sanoo.
Rinta-Jouppi arvioi, että meillä Suomessakin saatetaan kieltää aivan vanhimpia dieselautoja.
Toimitusjohtaja uskoo kuitenkin, että kiellot kohdistuvat lähes yksinomaan pääkaupunkiseudulle. Hän epäilee, että kiellon toteuttaminen muissa suuremmissa kaupungeissa olisi haastavaa. Lisäksi hän uskoo, ettei tällaista kieltoa ole edes meille tulossa.
Autokauppias ymmärtää sen, että vanhojen autojen käyttöä rajoitetaan. Hän lisää, että vanhoja autoja poistuu liikenteestä esimerkiksi romutuskampanjoiden takia.
Kun Ruotsin rajoitukset tulevat mahdollisesti voimaan vuonna 2022, tuolloin kiellettävät autot ovat jo 12 vuotta vanhoja. Rajoitukset nimittäin koskevat vuoden 2010 ja sitä vanhempia autoja.
"Niillä ihan vanhimmilla ajosuorite on varmaan aika pieni", Rinta-Jouppi huomauttaa.
Dieselauto on Suomen kaltaisessa pitkien etäisyyksien maassa toimitusjohtajan mukaan hyvä kulkupeli, sillä sitä ei tarvitse tankata niin usein kuin bensiiniautoa.
"Toki ymmärrän, että ne vanhat alkavat olla niin saastuttavia, että niiden soisikin jo poistuvan liikenteestä", hän lisää.
Rinta-Jouppi uskoo, että dieselillä on edelleen tulevaisuutta. Vanhimmilla autoilla on hänen arvionsa mukaan kuitenkin vähemmän ruusuinen tulevaisuus. Mahdolliset kiellot ovat toimitusjohtajan mukaan meillä vielä monen vuoden päässä.
Dieselauton hyvän tulevaisuuden puolesta puhuu autokauppiaan mielestä se, että siirtymä vähän kuluttavasta dieselautosta enemmän kuluttavaan bensiiniautoon on vaikea ainakin heille, jotka ajavat paljon. Vielä, kun polttoainekin on kalliimpaa, siirtymästä tulee entistä vaikeampi.
"Sähköauto ei ole realismia vielä tällä hetkellä enemmän ajaville. Se on vielä kaukainen tulevaisuus, että pitkiä matkoja ajava voisi ottaa sähköauton", autokauppias sanoo.
Ruotsin liikennevirasto arvioi, että Tukholmassa noin 50 000 autonomistajan on vaihdettava kulkupeliään kahden vuoden sisällä, mikäli Tukholma päättää ottaa käyttöön ympäristövyöhykkeet.
Aiemmin esimerkiksi Saksassa on alettu kannattamaan vanhojen dieselautojen kieltämistä suurkaupunkien keskustoissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
