Lappi-aiheisia exlibriksiä esillä
Koilliskairan luontokeskuksessa on parhaillaan esillä Lappiin ja Lapin luontoon liittyviä exlibriksiä eli kirjanomistajamerkkejä.
Erkki Tuomisen näyttelyssä on esillä 200 exlibristä. Mukana on muun muassa presidentti Kekkosen exlibris.
Exlibris on pienehkö paperille painettu merkki, lipuke, johon sanojen ex libris jälkeen on kirjoitettu omistajansa nimi, yleensä sekä etu- että sukunimi.
Parhaimmillaan exlibris on pienikokoinen taideteos, johon kuvataiteen keinoin on muotoiltu kertomus omistajastaan. Exlibris voi kertoa omistajansa harrastuksista, mieltymyksistä, luonteesta, työstä, elämänvaiheista, koti- tai synnyinpaikasta tai joistain muista, omistajalleen tärkeistä asioista.
Koilliskairan luontokeskuksessa vuoden loppuun nähtävillä oleva näyttely kertoo omistajiensa siteistä Lappiin, Lapin ainutlaatuiseen luontoon ja kulttuuriin.
MT
Luontokeskus on avoinna
syyskuun loppuun saakka ma–pe klo 9–17, la–su klo 9–16.
Lokakuun alusta alkaen luonto-
keskus on avoinna tilauksesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
