Työttömyys kasvaa taas Paltamossa
OULU (MT)
Maaliskuussa Paltamossa oli työttömiä työnhakijoita 90, kesäkuussa jo 136 ja lokakuussa 216. Työttömyys kasvaa kunnassa nopeimmin koko maakunnassa, mutta olihan lähtötasokin Kainuun matalin.
Työllisyyskokeilun tarkoitus oli työllistää kaikki kunnan työttömät. Vuosina 2009–2013 toteutettu kokeilu painoi työttömyyden neljän prosentin tuntumaan, vaikka sen alkaessa elettiin 17 prosentin työttömyydessä.
Kokeilun aikana sen keskeinen periaate ”työtä kaikille” toteutui pääosin, todetaan tiistaina Helsingissä julkistetussa Paltamon työllistämismallin vaikutuksia selvittäneen arvioinnin loppuraportissa.
Kokeilu työllisti lähes kaikki kunnan 16–64-vuotiaat, myös vaikeasti työllistettävät työttömät.
Avoimille työmarkkinoille siirtyminen oli kuitenkin odotettua vaikeampaa.
Syytä oli ympäristön muuttumisessakin. Kajaanista oli juuri lopetettu UPM:n paperitehdas, ja myös sieltä työttömiksi jääneille haettiin työpaikkoja tehostetusti.
Paltamosta lopetettiin kokeilun aikana puualan yritys, josta työpaikan menetti 14 henkilöä. Valtionrautatiet saneerasi paikallista henkilöstöä.
Kokeilun aikana eniten uusia työpaikkoja avautui Transtechin vaunutehtaalle ja Talvivaaran kaivokselle. Paltamon työttömien sijoittuminen niihin pääosin estyi metallialan koulutuksen puuttumisen vuoksi.
Paltamon kokeilun kustannukset olivat neljän vuoden aikana 13,8 miljoonaa euroa. Niistä 60 prosenttia kuitenkin säästettiin muissa menoissa, muun muassa työttömyyskorvauksissa, asumistuissa ja toimeentulotuissa.
Vaikka avoimille työmarkkinoille sijoittuminen oli vaikeaa, monien mahdollisuudet työhön pääsyyn kuitenkin paranivat tai säilyivät paremmin kuin työttöminä ollessa olisivat säilyneet.
Raportissa todetaan, että kokeiluun osallistuneiden työkyky saatiin nopeasti palautettua. Kiitos siitä kuuluu ainakin osittain mukana olleelle terveydenhuollolle. Yksilöllisille kuntoutus- ja työllistymistoimille onkin tarvetta myös muualla.
16–24-vuotiaat nuoret työllistyivät työvoimayhdistyksen kautta esimerkiksi kunnan, järjestöjen ja yksityisten yritysten töihin. Nuorten mielestä työkokemus oli tärkeää tulevaisuuden ja oman elämän hallinnan kannalta.
25–50-vuotiaista työllistetyistä lähes puolet arvioi, ettei heidän hyvinvointinsa parantunut kokeilun aikana.
Yli 50-vuotiaat työllistetyt sen sijaan arvostivat kokeilun tarjoamaa mahdollisuutta palata avoimille työmarkkinoille. Heille työ ja työssäkäynti merkitsivät keskeistä elämänsisältöä.
Kokeilun aikana Paltamon työttömät vähensivät alkoholin riskikäyttöään. Tupakoivien osuus pieneni, mutta samanlainen muutos havaittiin myös vertailuryhmissä.
JOUKO RÖNKKÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
