Keskusta purkaisi normi-tulvaa yli sadalla ehdotuksella
Keskustan eduskuntaryhmän syksy käynnistyi torstaina Hyvinkäältä. Torille ensimmäisinä saapuivat kansanedustajat Elsi Katainen (vas.), Anne Kalmari ja Timo Korhonen. Taustalla Mirja Vehkaperä. Ryhmän kesätapahtuma jatkuu perjantaina Keravalla. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkistoHYVINKÄÄ (MT)
Normitulvaa on purettava pikaisesti, kuului torstaina Hyvinkäälle kokoontuneen keskustan eduskuntaryhmän ydinviesti. Puolue julkisti 101 ehdotusta, joilla voitaisiin keventää tuntuvasti ”turhaa” byrokratiaa.
Esityksiä on koottu keväästä lähtien ja parin viime viikon aikana keskustan järjestämän pyöräilytapahtuman lomassa.
Puheenjohtaja Juha Sipilän mielestä terveen järjen käyttö on normitalkoissa toivottavaa. Hän pyytää listalle lisää ehdotuksia.
Sipilä kutsui myös muut puolueet talkoisiin. Hän moitti, että normiruuhkasta on paljon puhuttu, mutta mitään konkreettista ei ole tehty.
Keskusta on nyt osaltaan vastannut tähän, hän viestitti toritapahtumassa.
Sipilä mainitsi normiesimerkkejä elävästä elämästä. Nykyään esimerkiksi talkooväelle tarjotut ateriat ovat verollisia. Niistä talkoolaisen on tehtävä ilmoitus verottajalle. Sipilä katsoi, että talkooaterioiden on oltava aina verottomia.
Kaavoitukseen keskusta puuttuisi luomalla uuden kaavatyypin, niin sanotun kevyen kyläkaavan. Se mahdollistaisi 20–30 rakennuspaikkaa yhdelle kylälle.
Myös maakuntaliittojen päätösvaltaa pitäisi vahvistaa kaavapäätöksissä ja elykeskusten valitusoikeus pitäisi poistaa.
Maatalouden byrokratiaan keskusta puuttuisi parillakymmenellä uudistuksella.
”Kaikki ei ole pelkästään EU:n vika, vaan olemme ihan itse kansallisilla päätöksillä lisänneet viljelijöiden taakkaa”, Sipilä toteaa.
Ympäristöluvan uusiminen joka kymmenes vuosi on turhaa, jos tilan toiminnassa ei ole tapahtunut oleellisia muutoksia.
Maatalouden valvontaseuraamuksia pitäisi myös kohtuullistaa, jos viljelijän rike on vähämerkityksellinen tai tahaton. Tahattomasta virheestä voi tulla viljelijälle kohtuuton seuraamus ja sanktiot ulotetaan kaikkiin viljelijätukiin.
Sipilä arvioi, että valtiovarainministeriön budjettiesityksen pohja ei pidä. Edellisten vuosien talouskasvuennusteet ovat osoittautuneet vääriksi, niissä on ollut jopa parin prosenttiyksikön heitto, hän muistuttaa.
Hänen mielestään hallituksen budjetin pitää olla realistinen.
”Suuri vaara on se, että tämänkin vuoden kasvu jää negatiiviseksi.”
Keskustan mielestä niukkuuden aikana kaikki liikenevä tulisi käyttää investointeihin, jotka edistävät pysyvien työpaikkojen syntymistä.
Keskusta eduskuntaryhmän kesäkokous oli poikkeuksellisesti yleisölle avoin. Toritapahtuma houkutteli paikalle pienen joukon yleisöä.
Talouskasvun eväitä pohdittiin kunkin kansanedustajan maakunnan näkökulmasta. Simo Rundgren katsoi, että keskusta on myös ajettava Soklin mittavalle ratahankkeelle riittävää rahoitusta. Anne Kalmari toivoi, että uusiutuvien energiamuotojen käyttöön saataisiin valtion tukea, jotta kivihiiliriippuvuus laskisi nykyisestä.
Inkeri Kerola kaipasi Fennovoiman ydinvoimalalle tukea, jotta suomalaisomistus vahvistuisi ja hanke etenisi. Aila Paloniemi kaipaisi Äänekosken sellutehdashanketta tukeville tieinvestoinneille määrärahalupauksia.
Kotiyleisön edessä esiintynyt Antti Kaikkonen haki keskustalta tukea Kerava–Riihimäki-radan investoinneille, jotta pääradan välityskyky paranisi.
JANNE IMPIÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
