Hormonilihantuontikielto pysyy
STRASBOURG (MT)
EU saattaa kieltää Yhdysvalloista tuotavan niin sanotun hormonilihan.
Euroopan parlamentti hyväksyi EU-komission ja Yhdysvaltojen neuvottelemat ehdot maataloustuotteiden kauppakiistan ratkaisemiseksi.
Ehtojen mukaan EU tarjoaa Yhdysvalloille ja Kanadalle mahdollisuuden kasvattaa korkealaatuisen naudanlihan tuontikiintiöitä EU-maihin.
Sopimus nostaa pohjoisamerikkalaisen korkealaatuisen naudanlihan tuontikiintiön 48 200 tonniin. Nyt kyseinen tuonti on vajaa 20 000 tonnia vuodessa.
Vastavuoroisesti EU saa mahdollisuuden ja luvan lisätä omien maataloustuotteiden vientiä Pohjois-Amerikan maihin.
Asiaa koskevan parlamentin raportin valmistelija, saksalainen Godelieve Quisthoudt-Rowohl (EPP) sanoi olevansa tyytyväinen, että Yhdysvaltojen protektionismi nyt loppuu.
Hän sanoo pitävänsä harmillisena sitä, että Yhdysvallat omia markkinoita suojellakseen on estänyt eurooppalaisten elintarvikkeiden maahantuonnin.
Alunperin vuonna 1988 EU halusi kieltää Yhdysvalloista ja Kanadasta tuotavan pihvilihan, jonka kasvatuksessa käytetään kasvuhormoneja.
EU:n hormonilihan tuontikiellon johdosta Yhdysvallat kielsi vuonna 1997 muun muassa eurooppalaisen naudan- ja sianlihan tuontieriä vedoten BSE-tautiuhkaan. Lisäksi se kielsi muun muassa joidenkin eurooppalaisten homejuustojen, suklaan, mehujen, hillojen sekä tryffeleiden maahantuonnin.
Quisthoudt-Rowohl muistutti, että BSE-tautiuhka ei ole ollut enää vuosiin ajankohtainen.
Lisäksi Yhdysvallat on neuvotellut Britannian kanssa kahden väliset kauppasopimukset, eikä Britannian tuottamat elintarvikkeet ole pannassa.
Quisthoudt-Rowohl totesi, että näille Yhdysvaltojen asettamille tuontikielloille ei ole tieteellistä perustetta, vaan kielto on pelkästään protektionistinen reaktio EU:n hormonilihakiellolle.
Yhdysvallat puolestaan väittää EU:n hormonilihakiellon olevan perätön.
Sen mielestä hormoniliha ei aiheuta mitään haittaa, eikä haitoista ole ainakaan tieteellistä näyttöä.
Maailman kauppajärjestö WTO myöntyi Yhdysvaltojen ja Kanadan vaatimuksiin ja antoi maille luvan rajoittaa tuontiaan EU-maista. Rajoitusten määräksi tuomittiin 116,8 miljoonaa Yhdysvaltojen dollaria vuodessa.
Nyt tuontikiellon arvo on jo 250 miljoonaa dollaria.
EU on hakenut myöhemmin WTO-neuvotteluissa sanktioiden purkua, mutta siihen ei ole saatu muutosta, vaan sanktioita on lisätty.
Euroopan komission ja Yhdysvaltojen sekä Kanadan välinen sopimus tulee voimaan ensi elokuun alusta. Yhdysvallat myöntyi jo vuonna 2009 ja Kanada viime toukokuussa lieventämään kantojaan ja viemään eteenpäin rajoitusten purkua.
EU-maiden hormonilihan tuontikielto jää voimaan, mutta ehtona on pohjoisamerikkalaisen korkealaatuisen pihvilihan tuontikiintiöiden kasvattaminen.
Yhdysvallat ja Kanada purkavat omat tuontirajoituksensa ja suostuvat lisäämään tuontiaan EU-maista.
Sopimuksesta hyötyvät pääasiassa Italia, jonka kauppaosuus kasvaa yli 99 miljoonaa dollaria, Puola 25 miljoonalla dollarilla, Kreikka ja Irlanti 24 miljoonalla dollarilla, Saksa ja Tanska 19 miljoonalla dollarilla, Ranska 13 miljoonalla dollarilla ja Espanja 9 miljoonalla dollarilla.
Korkealaatuista pihvilihaa tuotiin EU:hun noin 20 miljoonaa kiloa vuoden 2010 heinäkuun ja 2011 kesäkuun välisenä aikana.
Tästä määrästä Yhdysvalloista tuotiin noin 17 miljoonaa kiloa.
Kanadasta tuotiin 265 tuhatta kiloa ja Australiasta 1,9 miljoonaa kiloa.
VILLE PORKOLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
