Entistä useampi yli 70 vuotias ajaa autoa
Ajokorttien määrä noussut 3,7 miljoonaan.Viime vuoden lopussa Suomessa oli yhteensä noin 3,72 miljoonaa voimassa olevaa ajokorttia. Yli 70-vuotiaita ajokortin haltijoita oli 11 prosenttia. Heidän osuutensa on kasvanut nopeasti.
Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin mukaan iäkkäiden ajokortin haltijoiden osuuksissa on jonkin verran eroja alueittain. Uudellamaalla yli 70-vuotiaiden ajokortin haltijoiden osuus oli pienin. Se jää 9 prosenttiin. Etelä-Savossa osuus taas oli suurin, 15 prosenttia.
"Uudellamaalla ja pääkaupunkiseudulla julkiset kulkuyhteydet ovat paremmat kuin muualla Suomessa, joten tämä näkyy myös iäkkäiden autoilijoiden määrässä. Maakunnissa ja haja-asutusalueilla oma auto ja ajokortti ovat välttämättömyyksiä," toteaa erityisasiantuntija Elina Uusitalo.
Myös sukupuolten väliset erot kasvavat tarkasteltaessa iäkkäämpiä kuljettajia. Kun kaikista kuljettajista miesten osuus on 53 prosenttia, niin 70-vuotiaista tai sitä vanhemmista miesten osuus oli 61 prosenttia.
Alle 18-vuotiaiden kortillisten määrä on ollut laskussa vuodesta 2010 lähtien. Vuoden 2010 lopussa heitä oli noin 107 000, kun taas viime vuonna enää noin 76 000.
Mopokorttien määrän väheneminen selittyy ainakin osaltaan sillä, että kortin hankkiminen on nykyään kalliimpaa kuin esimerkiksi 6 vuotta sitten.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

