Melu arveluttaa tuulivoimassa
KALAJOKI (MT)
Melu tuntuu arveluttavan kansalaisia tuulivoiman lisärakentamisessa. Kalajoella järjestetyssä Kylillä tuulee -tilaisuudessa melusta ja siihen vaikuttavista asioista käytettiin monta yleisöpuheenvuoroa.
Yksi alustajista, Tuulivoima-kansalaisyhdistyksen puheenjohtaja Kalevi Nikula ennusti melun rajoittavan tuulivoiman käyttöä. Tanskassa näin on jo käynyt.
Prokon Wind Energy Finlandin Reimar von Wachholtz sen sijaan väitti, ettei voimaloista aiheudu meluhaittaa.
”Saksassa on tuhansia voimaloita Suomen kokoisella alueella, mutta melusta ei ole ongelmaa.”
Nikula kertoi Tanskan paljon puhuttujen voimaloiden olevan selvästi pienempiä kuin meille nyt rakennettavat.
”Kun alettiin rakentaa kolmen megan voimaloita, nousi iso haloo. Sisämelurajojen vuoksi tanskalainen Vestas-tuulivoimayhtiö on joutunut vaikeuksiin.”
Nikulan mielestä isot voimalat olisi aina sijoitettava vähintään kahden kilometrin etäisyydelle asutuksesta.
”Haminassa ollaan jo pulassa. Jos haitta ei poistu, pitääkö voimala pysäyttää vai siirtää?”
Muutamat tuulivoiman suunnittelijat puhuvat edelleen tuulivoimapuistoista, mutta Nikula muistutti, ettei tuulivoimaloista muodostu puistoja.
”Puistoissa virkistytään ja nautitaan luonnosta. Tuulivoiman keskittymät ovat teollisuusalueita.”
Tuulivoimalat eivät liioin ole myllyjä. Ne ovat suuria voimaloita. ”Kuka ostaa kiinteistön tällaisen teollisuusalueen ja voimaloiden keskittymän naapurista”, Nikula kysyi.
Hänen mukaansa jokainen maksaa tuulivoiman ”hyödyt” sähkölaskussaan.
”Jos rahaa halutaan jakaa maaseudulle, niin miksei jaeta suoraan. Miksi raha annetaan sijoittajille?”
Kalajoen kaavoituspäällikkö Aleksiina Paakki sanoi Nikulan puheen olevan samaa, mitä tavalliset asukkaat kertovat kaavoittajalle.
”Hyvää tässä on, että kylissä on aktivoiduttu. Ymmärretään, että tuulivoima koskee meitä kaikkia.”
Paavo Kokko Raahesta toivoi voimaloiden sijoittuvan vähintään kahden kilometrin päähän taloista. Nyt niitä suunnitellaan alle kilometrin, paikoin jopa 600 metrin päähän asutuksesta.
Arvo Romppanen Raahesta kertoi hänen lähiseudulleen olevan tulossa kymmeniä voimaloita. Niiden vaikutus esimerkiksi hevostilojen toimintaan arvelutti.
JOUKO RÖNKKÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
