EU ja Venäjäerkaantuneet
Ulkopoliittisen instituutin (UPI) tutkija Vadim Kononenko arvioi, että EU ja Venäjä eivät enää pidä toisiaan erityisen tärkeinä kumppaneina.
EU:ta ei tyydytä se, kuinka Venäjä on toiminut liityttyään Maailman kauppajärjestöön (WTO).
Toisaalta Venäjää turhauttaa EU:n aloittama selvitys siitä, onko energiayhtiö Gazprom käyttänyt väärin hallitsevaa markkina-asemaansa.
Kononenko pitää Venäjän korottamia puutulleja osoituksena siitä, kuinka Venäjän WTO-jäsenyydelle asetetut odotukset ovat jääneet toteutumatta.
Voidakseen tuoda puuta Venäjältä eurooppalaisilla yrityksillä on oltava paikallinen yrityskumppani, jonka Venäjän viranomaiset valikoivat. Lisäksi byrokratia viivästyttää hakkuulupien saantia.
Gazprom-selvitys taas kertoo tutkijan mukaan siitä herkkyydestä, jolla Venäjä suhtautuu kaikkeen, mikä liittyy sen pyhään lehmään, energiavientiin.
Venäjä ei huomaa edes sitä, että EU on aloittanut vastaavia selvityksiä myös esimerkiksi amerikkalaista Microsoftia ja kiinalaisia aurinkopaneelivalmistajia kohtaan ilman, että siitä on syntynyt kauppariitoja.
Virallisesti EU kutsuu suhteitaan Venäjään, Yhdysvaltoihin ja Kiinaan strategiseksi kumppanuudeksi.
Suhde Yhdysvaltoihin on EU:lle ehdottomasti tärkeintä ja Kiina tulee kakkosena. Venäjä jää niin kaupankäynnin kuin sijoitusten määrässä kauaksi molempien taakse, ja talouskriisi on sysännyt sitä vielä kauemmas.
Tutkija silti näkee myös oikeutuksen Venäjän turhautumisessa.
”EU:n suhde Venäjään on strateginen vain juhlapuheissa”, Kononenko arvioi.
Artikkeli ilmestyi joulun alla. Se on ladattavissa verkosta: www.fiia.fi.
KAIJALEENA RUNSTEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
