Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Maitoketju erimielinenluomumaidon riittävyydestä

    Kuluttaja saa olla tarkkana, jos haluaa suosia kotimaista luomumaitoa. Näistä Rainbow on tuontitavaraa. Kari Salonen
    Kuluttaja saa olla tarkkana, jos haluaa suosia kotimaista luomumaitoa. Näistä Rainbow on tuontitavaraa. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkisto

    S-ryhmä aloitti viime viikolla saksalaisen luomumaidon myynnin. Ryhmän omalla Rainbow-merkillä myytävä maito on käsitelty kestämään 21 vuorokauden myyntiajan.

    S-ryhmän valikoimajohtaja Ilkka Alarotu kertoo, että tarjousta Rainbow-luomumaidon valmistamisesta kysyttiin ensisijaisesti Suomesta.

    ”Kukaan kotimaisista meijereistä ei tarjonnut sitä.”

    Syystä Alarotu ei ole varma. ”Ymmärtäisin, että kyse oli siitä, ettei raaka-ainetta ole tarpeeksi.”

    Valion ilmoitusta, että luomumaitoa on tarpeeksi, Alarotu pitää iloisena uutisena.

    S-ryhmällä on maidon lisäksi myös pitkä lista muita luomutuotteita, joita kuluttajat kaipaavat valikoimiin, Alarotu kertoo.

    Etenkin erilaisille luomujuustoille ja -jugurteille olisi hänen mukaansa kysyntää.

    ”Luomua tarvitaan lisää. Tarjonnan kasvattaminen mahdollistaa kulutuksen kasvun.”

    Kotimaisia valmistajia uusille luomutuotteille on etsitty jo pitkään.

    Alarodun mukaan S-ryhmä toivoo ensisijaisesti valikoimiinsa kotimaisia merkkituotteita. Kaupan omia merkkejä tehdään asiakkaiden tarpeiden ja mahdollisuuksien mukaan.

    ”Tässä vaiheessa riittää, kunhan saadaan luomua jollakin merkillä.”

    Alarotu kertoo, että Rainbow-luomumaito on otettu hyvin vastaan. ”Kyse on kuluttajien toiveesta. Luomumaidollakin on erilaisia kuluttajia, jotka tarvitsevat vaihtoehtoja juuri omiin tarpeisiinsa.”

    Uutuuden menekistä ei ole tehty arvioita ennakkoon. ”Se jää nähtäväksi.”

    Alarodun mukaan saksalaisperäisen Rainbow-luomumaidon tuominen valikoimiin ei vaikuta muiden luomumaitotuotteiden hintoihin ainakaan S-ryhmän kaupoissa.

    ”Kaikissa myymälöissämme myydään suomalaista luomumaitoa.”

    Valio ei halua suuremmin kommentoida S-ryhmän uutta luomumaitoa, viestintäjohtaja Pia Kontunen kertoo.

    ”Meillä Valiolla kotimainen luomumaito ei ole lopussa. Sitä on tämän hetken tarpeeseen riittävästi ja enemmänkin pystyisimme myymään.”

    Valio on tehnyt runsaasti uusia luomusopimuksia tuottajien kanssa viime vuosina.

    ”Uskomme kotimaisen luomun voimaan, jossa tuottajille maksetaan luomumaidosta reilun kaupan korvaus.”

    Kontunen sanoo, että ainakin hänen mielestään luomun syvimpään olemukseen kuuluu, että se tulee läheltä.

    Viime syksynä Suomen luomumaitomarkkinoille tulleella Arla Ingmanilla luomumaidosta on pulaa, myöntää toimitusjohtaja Reijo Kiskola.

    Hänen mukaansa luomumaitoa menisi jopa 30–40 prosenttia enemmän kuin sitä pystytään tarjoamaan.

    ”Olemme tyytyväisiä kysyntään, mutta pahoillamme kuluttajien puolesta”, Kiskola sanoo.

    Kaikki yhtiön Suomessa myymä luomumaito on kotimaista.

    Sen tuotantoa pyritään ensisijaisesti kasvattamaan olemassa olevien luomutuottajien laajennusten kautta. Kasvuodotukset ovat merkittävät, Kiskola kertoo.

    Yhtiö pyrkii myös laajentamaan luomuvalikoimaa.

    Kiskola ei suoraan halua kommentoida S-ryhmän ratkaisua tuoda markkinoille saksalaista luomumaitoa.

    ”Kaupan merkit ovat tulleet jäädäkseen ja se on otettava huomioon omassa toiminnassa. Uudet vaihtoehdot tuovat aina lisäpainetta onnistua itse.”

    Kiskolan mukaan uutuuden vaikutus hintakilpailuun jää nähtäväksi.

    K-ryhmä toi syyskuun alussa hyllyihinsä Valion luomumaidon rinnalle Pirkka-luomumaidon. Sen hinta kuluttajalle on 1,49 euroa litralta, kun Valion luomumaitoa myydään 1,69–1,79 eurolla, ostojohtaja Harri Turunen kertoo.

    Pirkka-maidon toimittaa Keskolle Juustoportti.

    Turusen mukaan luomumaitomarkkinoilla vallitsee pikemminkin niukkuus kuin runsaus. Lisäksi luomutuotanto on pitkäjänteistä työtä.

    ”Jos tänään näkee, että nyt pitäisi saada luomumaitoa, sitä ei todellakaan ole markkinoilla vielä ensi viikolla. Maatilan siirtäminen luomuun ei käy yhdessä yössä.”

    Kesko lähti valmistelemaan asiaa lähes vuosi sitten.

    ”Linjasimme silloin, että haluamme Pirkka-valikoimaan nimenomaan suomalaisen luomumaidon. Uskomme, että se vastaa aidosti kuluttajan tarpeisiin. Maidossa kotimaisuus korostuu erityisesti, koska se on tietyllä tavalla lähituote.”

    Yhteistyötä Juustoportin kanssa hiottiin pitkään ja huolella.

    Pirkka-luomumaidon toimittajaa ei tarjonnan niukkuuden takia edes kilpailutettu. ”Valio myy ymmärrettävästi maitonsa omalla tuotemerkillään. Kotimaassa luomumaitoa ei ole laajasti saatavilla, ja ulkomaista emme edes kysyneet.”

    Pirkka-maidon myynnissä lähdettiin liikkeelle matalalla profiililla, Turunen kertoo. ”Saatavuutta pitää harjoitella. Ei ole hyvä, jos kuluttajilta tulee kommentteja, että maito onkin kaupoista loppu.”

    Vielä Turunen ei osaa ennustaa, riittääkö Pirkka-luomua kaikkiin myymälöihin. ”Jos menekki yltyy todella suureksi, niukkuutta tulee.”

    Jatkossa hän toivoo, että markkinoille päästään tuomaan muitakin Pirkka-maitotuotteita.

    ”Sitä mukaa kun saatavuutta pystytään ratkaisemaan.”

    Punainen maito saattaa olla seuraava tuote.

    TERHI TORIKKA

    SATU LEHTONEN

    Avaa artikkelin PDF