Raati ei pystynyt karsimaan kolmesta ehdokkaasta yhtäkään: Kolme suomalaiskaupunkia kisaa vuoden 2026 kulttuuripääkaupungista
Ensi kevään aikana raati myös vierailee ehdokaskaupungeissa..
Tampere on jatkoon päässyt ehdokas Suomen vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. Toisella kierroksella ehdokkaina ovat myös Oulu ja Savonlinna. Kuva: Vesa MoilanenOulu, Savonlinna ja Tampere on valittu jatkoon toiselle kierrokselle 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunki -nimityksen alkukarsinnasta.
Kaikki kolme kaupunkia olivat ehdolla kulttuuripääkaupungiksi. 11 jäsenen muodostama asiantuntijaraati ei osannut tehdä päätöstä yhden kaupungin karsimisesta pois joukosta.
Raadin kokous järjestettiin Helsingissä keskustakirjasto Oodissa. Raadin kaksi suomalaisjäsentä olivat filosofian maisteri Riitta Vanhatalo ja filosofian maisteri Kai Amberla.
Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen korosti tilaisuudessa pitämässään puheessa kaupunkien merkitystä taiteen ja kulttuurin tukijoina.
"Kulttuuripääkaupunki-titteli on ainutlaatuinen mahdollisuus kaupungille lisätä sen kulttuurielämän eloisuutta", Kosonen sanoi.
Raati tekee päätöksen kulttuuripääkaupungista seuraavan vuoden aikana.
Jatkoon valitut kolme kaupunkia hiovat suunnitelmiaan raadin antaman palautteen pohjalta ennen raadin lopullista päätöstä. Ensi kevään aikana raati myös vierailee ehdokaskaupungeissa.
Suomen kulttuuripääkaupunki selviää vuoden päästä kesällä. Vuoden 2026 toinen kulttuuripääkaupunki valitaan Slovakiasta.
Aiemmin Suomesta kulttuuripääkaupunkeina ovat olleet Turku vuonna 2011 ja Helsinki vuonna 2000. Yksi tai useampi kaupunki on valittu Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodesta 1985 lähtien.
Euroopan kulttuuripääkaupunki on Euroopan unionin alainen ohjelma. Kaupunkeja valitaan hakemusten perusteella kulttuuripääkaupungeiksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
