Verouudistus repii eroaeri yritysmuotojen välille
Hallituksen verouudistus muuttaa osake- ja henkilöyhtiöiden verotusta osakeyhtiöitä suosivaksi.
”Kun osakeyhtiön verotus alenee 20 prosenttiin ja henkilöyrityksen pääomatulon vero on 30 tai 32 prosenttia, on ero liian suuri”, Koneyrittäjien liiton toimitusjohtaja Matti Peltola arvostelee.
”Henkilöyhtiön verotus on 50 prosenttia osakeyhtiötä kireämpi. Nyt moni pieni yritys puntaroi vaihtamista osakeyhtiöksi.”
Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän mukaan uudistuksen häviäjiä ovat pieniä osinkoja saavat yrittäjät.
Hallitus paikkasi torstaina ankaraa arvostelua myös hallituspuolueiden sisältä saanutta osinkoverouudistusta.
Listaamattoman yhtiön kahdeksan prosentin tuoton ylittäviä osinkoja aletaan verottaa 85-prosenttisesti pääomatuloina 150 000 euroa ylittävältä osalta. Aiemmassa esityksessä kaikkia osinkoja aiottiin verottaa 25-prosenttisesti pääomatuloina.
Pörssiosakkeiden verotusta lievennetään siten, että niitä verotetaan 85-prosenttisesti pääomatulona, kun hallituksen aiemmassa esityksessä prosentti oli sata. 15 prosenttia on verovapaata.
Myös suurten pörssiyritysten omistajuuden verotuksen keventämistä holding-ketjutuksen kautta tutkitaan.
Sivu 6
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
