Metsästäjäliitto toivoo tarkkaa tilastoametsähanhista
Metsähanhen kannanhoito vaatii parempia tilastoja sekä kansainvälistä yhteistyötä, Suomen metsästäjäliitto toteaa lausunnossaan maa- ja metsätalousministeriölle.
Liitto muistuttaa, että talvehtimiskannan taantumaan on todennäköisesti monta tekijää. Liian paljon on epäselvyyksiä, erilaisia suojeluluokituksia on liikaa.
Mesästäjäliitto pitää metsästyksen keskeyttämistä ylimitoitettuna toimena. Kun jahti on kielletty, loppuu myös siipinäytteiden keruu ja toimittaminen tutkimukselle.
Metsästäjäliitto valittelee metsähanhitutkimuksen puutteellisia resursseja ja huonoa tasoa.
Liitto vaatii yhden hanhen kiintiön ja saalisilmoituspakon käyttöönottoa heti. Kun tarkat saalismäärät tiedetään, toimet voidaan laajentaa maakiintiöiksi koko muuttoreitillä.
Kansainvälisen yhteistyön vähäisyyttä liitto harmittelee.
Metsästäjät tuntevat vastuunsa ja haluavat olla turvaamassa elinvoimaista ja metsästettävää taigametsähanhikantaa, liitto korostaa. Muutoinkin metsästäjillä on aktiivinen rooli riistaeläinten suojelutyössä.
Metsästäjäliitto esitti kantansa valmisteilla olevaan metsähanhen hoitosuunnitelmaan.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
