Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Maakuntien talous vetää pääkaupunkia kovemmin

    Erityisesti metsäteollisuus kiihdyttää maakuntien taloutta. Lapissa ja itärajalla matkailu kasvaa.
    Metsäteollisuus nostaa Keski-Suomea ja Kymenlaaksoa, matkailu itärajaa ja Lappia, ydinvoimala Pohjois-Pohjanmaata.
    Metsäteollisuus nostaa Keski-Suomea ja Kymenlaaksoa, matkailu itärajaa ja Lappia, ydinvoimala Pohjois-Pohjanmaata. 

    Monet maakunnat kehittyvät pääkaupunkiseutua vauhdikkaammin teollisuuden investointien ja matkailun vuoksi.

    ”Erityisesti metsäteollisuuden investoinnit kiihdyttävät aluetaloutta”, ekonomisti Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT:stä sanoo.

    Suurimmat metsäinvestoinnit kohdistuvat Keski-Suomeen ja Kymenlaaksoon, joissa lisätään selluntuotantoa. Suurin hanke on Metsä Groupin Äänekosken sellutehdas.

    Tälle vuodelle odotetaan useita investointeja metsä- ja biotalouteen. Suurimpia niistä kaavaillaan Lappiin ja Pohjois-Savoon.

    Suomen Pankki ennustaa työllisyyden kasvavan 45 000 henkilöllä vuosina 2016–2018. Rakentaminen on iso työllistäjä, samoin palvelut teollisuuden lisäksi.

    Huovarin mukaan työttömyys vähenee useimmissa maakunnissa nopeammin kuin pääkaupunkiseudulla.

    Työttömyys on vähentynyt vuodessa eniten Kainuun elykeskuksen alueella, 16 prosenttia, sekä Etelä-Pohjanmaalla ja Lapissa 10 prosenttia, marraskuun tilastoista ilmenee. Myös Etelä-Savo, Häme ja Pohjois-Savo pärjäsivät hyvin.

    Työttömyys lisääntyi ainoastaan Satakunnan, Pohjanmaan ja Pohjois-Karjalan elykeskusten alueella lievästi.

    Rakentamisen lisääntyminen kasvatti viime vuonna eniten kansantuotetta. Rakentaminen keskittyy Huovarin mukaan eniten kasvukeskuksiin.

    Varsinais-Suomeen nousee metalli- ja konepajateollisuuden investointikeskittymä, kun Meyerin telakka, Sandvikin konepaja ja Uudenkaupungin autotehdas lisäävät investointeja.

    Valmet Automotive palkkaa Uuteenkaupunkiin yli tuhat henkilöä Mercedes-Benzin katumaasturin tuotantoon. Tuotanto alkaa alkuvuonna 2017.

    Lappi ja itärajan maakunnat hyötyvät matkailun piristymisestä. Lappiin tulee erityisesti Kiinasta ja Japanista lisää matkustajia, joita varten on investoitu majoitustiloihin.

    Itärajan matkailu piristyy ruplan vahvistumisen vuoksi.

    Matkailu- ja Ravintola-alan MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi arvioi alan suhdannekyselyn perusteella, että uudet hotelli-investoinnit painottuvat lähivuosina pääkaupunkiseudulle.

    Myös maakuntien matkailukeskuksiin on nousemassa laajennuksia: ”Himokselle tulee Holiday Clubin kylpylä, Hankoon, Raumalle ja Savonlinnaan investoidaan kylpylähotelliin.”

    Talven ja kevään varaustilanne Lapissa näyttää hyvältä, mutta pienemmillä paikkakunnilla ala taantuu.

    ”Suurimpia huolia alalla on, että kiinnostus maksulliseen majoitukseen kotimaassa vähenee”, MT:n Kuusamon laduilta tavoittama Lappi ynnää.

    Investoinneista tuoreimmat tiedot ovat EK:n investointitiedustelusta viime kesältä. Investointien arvioitiin kasvavan viime vuonna 11 prosenttia 6,1 miljardiin euroon.

    Eniten lisääntyivät metsäteollisuuden investoinnit, yli kolmanneksen 960 miljoonaan euroon.

    Jos lähivuosiksi suunnitteilla olevat metsäteollisuuden investoinnit Suomessa toteutuvat, investointien yhteisarvo nousee neljään miljardiin euroon. Tuore arvio on Danske Bankin metsäanalyytikon Antti Koskivuoren.

    Kemianteollisuus pystyi pitämään työpaikat ja investoimaan vuonna 2008 alkaneen taantuman ajan. Vakaa suhdannekehitys on toimitusjohtaja Timo Lepän mukaan kannustanut investointien tekemiseen.

    Kemian investoinnit kertyvät useista puroista, miljoonien ja kymmenien miljoonien hankkeista. Kokkola ja Porvoo ovat kasvaneet merkittäviksi keskittymiksi.

    Teknologiateollisuuden tilanne pysyy aika lailla ennallaan, ekonomisti Petteri Rautaporras Teknologiateollisuudesta kertoo. ”Tiedossa olevat tilaukset ovat itse asiassa vähentyneet edellisvuodesta.”

    Alan investointien on arvioitu vähentyneen viime vuonna runsaan prosentin 1,48 miljardiin euroon.

    Elintarviketeollisuuden investointien on arvioitu nousseen viime vuonna neljänneksen 580 miljoonaan euroon. Niistä suurin on Valion välipalatehdas Riihimäelle.