Rengon tuottajat muuttaisivat jäsenmaksun perusteita
HÄMEENLINNA (MT)
Hämeen maataloustuottajien liitto aikoo johtokunnan voimin selvittää vielä ensi vuoden aikana uuden jäsenmaksumallin vuodeksi 2017.
Asian nousi esille liiton syyskokouksessa keskiviikkona MTK-Rengon puheenjohtaja Kaarlo Siukola.
Hän vaati, että liiton sisällä pitäisi siirtyä todellisiin jäsenmaksuihin. Siukolan mielestä on kestämätöntä, että liiton yhdistysten menoihin käytetään nyt omaa pääomaa.
Siukola tarjosi kokousvieraille malliksi ruotsinkielisen SLC:n jäsenmaksumallia. Sen mukaisesti keskusliiton jäsenmaksu perustuu aina kahden vuoden takaiseen jäsenmaksutuloon ja liitto perii eteenpäin jäsenmaksun yhdistyksiltä.
”Jos nostamme rajusti jäsenmaksua ja jäsenten määrä putoaa, eteenpäin liitolle maksettava jäsenmaksu silti pysyy samana”, kuvailee nykytilannetta.
Kokous mietti lähinnä, miten viljelijältä perittävää jäsenmaksua pitäisi kehittää.
”Kyse ei ole kuitenkaan tästä vaan siitä, miten jäsenmaksu tilitetään eteenpäin liitolle ja keskusliitolle.”
MTK-Hämeen syyskokous oli vahvasti sitä mieltä, että maatilojen tarkastuseläinlääkärillä pitäisi olla vähintään viiden vuoden työkokemus alalta. Muuten ei ole asiaa vastata eläintarkastuksista, kuului monen kokousedustajan vaade.
MTK-Nastolan puheenjohtaja Merja Suppi sanoo, että nuoret ja kokemattomat eläinlääkärit eivät pääse riittävän hyvin kiinni viljelijän käytännön arkeen.
”Euroopassa tarkastuksia ei pääse tekemään, jos lääkärillä ei ole käytännön työkokemusta”, Suppi kertoo.
Kokouspuheissa arvioitiin, että uran alkuvaiheessa olevien eläinlääkärien kokemattomuus on johtanut tiloilla näkemyseroihin.
Paavo Takala Hollolasta kertoo Maaseudun Tulevaisuudelle, että hänen tilallaan Mavin edustaja ei esittänyt hyvinvointitarkastuksen jälkeen sanktioita toisin kuin parivaljakkona toiminut tarkastuseläinlääkäri ja elytarkastaja.
Hämäläiset innostuivat äänestämään sekä johtokuntapaikoista että yhdestä MTK:n valtuuskuntaedustajasta.
Erovuorossa olleet Matti Kantola Sysmästä ja Petri Lauttia Rengosta valittiin jatkokaudella.
Vuodesta 2009 johtokunnassa istuneen Lauttian paikka varmistui vasta arvalla. Hän kertoi huojentuneena, että seuraava kausi saa jäädä hänen viimeisimmäksen.
Syyskokouksessa MTK:ta edustanut maatalousjohtaja Minna-Mari Kaila sanoi, että työtä ruuan alkuperämerkintöjen edistämiseksi pitää jatkaa.
Varsinkin julkisiin, kuntien ruokahankintoihin on Kailan mielestä puututtava.
”Verovaroin ei saisi ostaa sellaista ruokaa, jotka eivät täytä Suomen tuotantovaatimuksia”, hän viitoitti.
Janne Impiö
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
