Nitistääkö suuri kunta demokratian?
Pieni yllätys oli, ettei kokoomus
kaatunut yhden päivän sairaus-
lomakarenssiin eikä SDP saanut vetoapua palvelujen ulkoistamispeikolta.
Sunnuntain vaaleja on ehditty märehtiä kunnissa ja puolueissa. Yleinen johtopäätös on ollut, että vaalitulos yllätti.
Yllättävää oli yleisen äänestysinnon laimeus, suorastaan demokratian alennustila. Vain reilut puolet kansasta haluaa vaikuttaa siihen, kuka kotikunnassa päättää heidän rahoistaan ja palveluistaan. Jatkossakin niistä päättää joku, vaikkakin ohuella valtakirjalla.
Matalaa innostusta selitettiin sillä, että asiat eivät kiinnosta, koska ne ovat vieraita. Vaikka tiedotusvälineiden ja puolueiden mielestä nyt käytiin ehkä kaikkien aikojen kuntavaalit, kuntauudistus ja sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen ei ollut asia, joka olisi saanut ihmiset liikkeelle.
Kansaa kiinnostaa enemmän se, että elämä sujuu ja palvelut pelaavat kuin se, kuka ne järjestää ja mikä on kunnanjohtajan nimi.
Paitsi pikku kunnissa, joissa äänestettiin ahkerammin kuin suurissa. Selityksenä on, että pienissä kunnissa on helpompi olla perillä kunnan toiminnasta. Isoissa kaupungeissa taas on paljon muualta muuttaneita, jotka eivät tunne uutta kotikuntaansa omakseen.
Hyvä esimerkki on Parkanon pohjoispuolella sijaitseva Kihniö, jossa perussuomalaisista tuli kunnan suurin valtuustoryhmä, mutta kunnan asioita ajaa hyvän yhteishengen ”Kihniö-puolue”. Äänestysprosentti oli lähes 70, palvelut pelaavat, velkaa ei ole eikä naapureihin haluta liittyä.
Sen sijaan Nokian lähdöstä lamaantuneessa Salossa äänestäjien määrä ylsi hädin tuskin maan keskiarvoon, vaikka luulisi vaikuttamisen tarvetta olevan. Voimattomuus voitti.
Suur-Salo synnytettiin neljä vuotta sitten liittämällä yhteen 10 kuntaa, ja reuna-alueiden entisissä kunnissa on siitä lähtien kapinoitu keskittämistä vastaan. Särkisalossa on puolustettu muun muassa vanhainkotia, ja siellä äänestysaktiivisuus olikin Salon korkein: 70,4 prosenttia.
Nitistääkö siis suuruus uskon vaikuttamismahdollisuuksiin, demokratian?
Jos äänestysaktiivisuus jäi matalaksi siksi, ettei omaa kuntaa enää tunneta, ongelmaa eivät kuntaliitokset poista, päinvastoin. Vaalien selvä viesti maan hallituksen ja kuntapäättäjien suuntaan onkin, että vaatimukset lähidemokratian turvaamisesta tuleekin ottaa vakavasti.
Isossakin kunnassa kiinnostutaan asioista, jos kunnan reuna-alueilla olisi omat kiintiöt valtuustoon tai alueen asioista päätettäisiin alueilla.
Toinen yllätys oli, että vaikka perussuomalaiset kasvattivat kannatustaan historialliset seitsemän prosenttiyksikköä, se oli yllättävän vähän odotuksiin nähden. Ei tullut jytkyä eikä kunnon sätkyäkään. Omat odotukset ja muiden pelot olivat korkeammalla.
Puolue jäi alle valtakunnallisen kannatuksensa tason lähes 150 kunnassa. Ääniä katosi huimat 252 761 kappaletta. Äänestäjä saattoi miettiä, että kun valta ei kiinnostanut maan hallituksessa, kiinnostaako se kunnissakaan?
Puolueen yhteistyöhalu valtuustoissa on kuitenkin nyt luultavasti korkeammalla kuin olisi ollut kunnon vyöryn jälkeen.
Sitä tarvitaankin, sillä hallituspuolueet saivat politiikalleen vain pienen näpäytyksen. Seuraaviin vaaleihin on aikaa, joten ne voivat kääriä hihat ja jatkaa uudistuksiaan.
Pieni yllätys oli, ettei kokoomus kaatunut yhden päivän sairauslomakarenssiin eikä SDP saanut vetoapua palvelujen ulkoistamispeikolta.
Mutta myös niiltä pitää löytyä yhteistyöhalua. Keskustalle keräsivät kannatusta reippaasti esiintynyt uusi puheenjohtaja ja itsenäisten kuntien puolustaminen. Puolue ei palannutkaan räsymattoa pitkin kotiin, vaan säilyi paikkaluvultaan suurimpana puolueena ja on halutessaan taas täysillä mukana politiikassa.
EIJA MANSIKKAMÄKI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
