Katainen: Nuorisotyöttömyyttä ei ratkaista EU-tasolla
Pääministerin mukaan Brysselissä alkavasta huippukokouksesta ei tule päätöksentekokokousta. Suuret kysymykset, kuten monivuotiset rahoituskehykset, on ratkaistu jo aiemmin tällä viikolla.BRYSSEL (MT)
EU:n huippukokoukseen valmistautuvan pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan unionin mahdollisuus puuttua nuorisotyöttömyyteen on rajallinen.
”Ei kannata turhaan ladata odotuksia EU-tasolle.”
Kataisen mukaan budjetinkäytön priorisoinnilla voidaan kuitenkin esimerkiksi helpottaa työvoiman liikkumista maasta toiseen. Etukäteen on jo sovittu kuuden miljardin euron työllistämispaketista maille, joissa nuorisotyöttömyys ylittää 25 prosenttia.
Perjantaihin kestävän Eurooppa-neuvoston kokouksen asialistalla on nuorisotyöttömyyden lisäksi erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten rahoitusmahdollisuudet. Pk-yritykset ovat yksityisen sektorin suurin työllistäjä, ja niiden lainansaantivaikeudet heijastuvat työllisyystilanteeseen.
Katainen ja Portugalin pääministeri Pedro Passos Coelho esittivät jo viime viikolla yhdeksi ratkaisuksi yritysten lainojen myymistä arvopapereina sijoittajille.
Kataisen mukaan Suomi hyötyisi rahoituspohjan laajentamisesta lähinnä välillisesti kauppakumppaneiden kilpailukyvyn parantuessa.
”Niillä toimilla, joita täällä tehdään, ei todennäköisesti ole kovin suurta vaikutusta Suomen yritysten rahoitukseen.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

