Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • ravit Oikeilla varma-valinnoilla rahasauma

    Seinäjoella lauantaina ravattava T75-kierros koostuu kuudesta ryhmälähdöstä sekä aavistuksen vajaasta lämminveritammojen tasoitusajosta. Hevosmäärä ei ole siten mahdottoman iso, mutta tasokkaan tasaisissa kohteissa riittää pelaajille pähkäiltävää alusta loppuun.

    Frankker noussee viime lauantain finaalissa tulleesta laukasta huolimatta kierroksen pelatuimmaksi. Se pääsee vielä mukaan huippudivisioonaan, jossa vastus ei ole liian vaativa. Ohjelmassa oleva 2 600 metrin matka lisäksi suosii, mutta toki ratkaisevan tärkeää on ravilla pysyminen.

    Lyhyellä sairauslomalla ollut valmentaja Seppo Sarkola palaa Frankkerin ohjiin. Epävarmuus on nostanut Frankkerin kohdalla päätään aina silloin tällöin, mutta tuore erehdys osoitti, ettei kuskin nimi ole siinä kohtaa olennainen asia.

    Frankker on toinen vihjesysteemin kahdesta varmasta. Vaikka sen peliosuus saattaa kohota turhankin korkeaksi, se on joka tapauksessa kohteiden todennäköisimpiä menestyjiä.

    Kultadivisioonassa debytoiva Buck Boko tulee mukaan aika otollisessa tilanteessa, kun kaikki parhaat ykkössarjan menijät ovat tauolla. Avoimet lähdöt eivät ole suuremmin säväyttäneet, ja Buck Boko on viime aikojen näytöillään vahvoilla.

    Takarivin lähtöpaikasta ei ole Buck Bokolle isompaa haittaa. Eturivissä on monta nopeaa avaajaa, jotka hyviä juoksuasemia tavoitellessaan pitävät vauhdin jonkin aikaa huippulukemissa. Antti Teivaisen on Buck Bokon kyydissä järkevää seurata tilanteen kehittymistä ensin taka-alalla ja iskeä eteenpäin siinä vaiheessa, kun meno tasaantuu. Buck Bokolla on selkeä voittosauma, jos se pääsee sitten ongelmitta edes johtohevosen kupeelle.

    Buck Bokon tavoin numerolla kymmenen kilpaileva Christopher Star on seuraavan kohteen idea. Haastajadivarissa on suosikkeja moneen makuun, mutta Mikko Maunon nelivuotiaan kaksi viime kilpailua ovat sujuneet todella lupaavissa merkeissä ja tuurien osuessa kohdalleen se saa tulla pitkään vetävässä selässä.

    Kaveriksi otetaan vain voittoputkeen päässyt Callela Colibri, jonka kohdalla kiihdytyksellä on iso merkitys. Kasiradalta tehtävä ei ole helppo, mutta panostaminen alkuun voi silti kannattaa.

    Tammalähdössä luotetaan kahteen takamatkalaiseen. Orchidea S.L.M. aloitti Suomessa heti komealla voitolla, ja Play Like Devilillä niitä on jo kolme peräkkäin.

    Tähen Topelius ansaitsee rivin päättävässä tähtidivisioonassa suosikkiaseman, mutta arpa ei ollut suosiollinen. Kärkipään paikoille ei taida olla alkumatkasta asiaa, ja jos kirivaiheessa tulee kovasti kiertämistä, joku helpomman juoksun saava vastustaja pystyy yllättämään.

    Vihjesysteemi:

    1. lähtö: 8 License To Fly, 3 Big Lebowski, 1 Moody Sunrise, 2 Tax Exemption, 4 Leading Baritone (7, 10)

    2. lähtö: 6 Desiree Lady, 1 Bory, 11 O’Littlebigjoe, 5 Victory Beat, 8 Max Moonlight, 10 Starchip E.K. (4, 7)

    3. lähtö: 7 Frankker (5, 1)

    4. lähtö: 10 Orchidea S.L.M., 14 Play Like Devil (7, 1)

    5. lähtö: 10 Buck Boko (1, 7)

    6. lähtö: 10 Christopher Star, 8 Callela Colibri (2, 6)

    7. lähtö: 11 Tähen Topelius, 3 Vihte, 5 Elias Intomieli, 1 Vilkkaan Virke, 4 Vixen, 6 Lumi-Hessu, 9 Hurja-Ero (2, 7)

    5 x 6 x 1 x 2 x 1 x 2 x 7 = 840 riviä = 42 euroa

    TERO SIPAKKO

    Kierros 7 Toto75

    1. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Seinäjoki

    1 Moody Sunrise/Iikka Nurmonen 2100 17,0a 3 520 1/18,7a 6/18,4a 1/19,5a 2/17,0a

    2 Tax Exemption (CA)/Antti Mäntymäki ‘’ 15,8a 3 460 1/15,8a 1/17,9a 7/17,8a 5/17,1a

    3 Big Lebowski/Ari Moilanen ‘’ 17,0a 4 200 -a hpl 1/18,9 1/17,2a 1/17,0a

    4 Leading Baritone/Tommi Kylliäinen ‘’ 16,8a 4 950 1/18,3a 2/18,0a 6/16,8a 2/17,6a

    5 Instant Ready/Tapio Perttunen ‘’ 17,7a 4 050 2/19,0 1/18,2 2/17,7a 9/19,0a

    6 Vito Mafioso/Heikki Hietanen ‘’ 16,1a 4 770 2/16,1a 3/18,0a 1/17,2ax 8/17,9a

    7 Tag The Gel/Tommi Ala-Nikkola ‘’ 17,7a 1 900 1/20,8a k 9/20,0ax 2/17,7a

    8 License To Fly/Antti Teivainen ‘’ 16,8a 4 840 2/16,8a 5/20,2a 3/17,2a 1/16,4

    9 Boy Staunton/Mika Forss ‘’ 17,6a 3 735 3/18,0a 5/18,6a 6/17,7a 4/18,7a

    10 Joie De Fleure/Niko Jokela ‘’ 18,1a 3 730 2/18,6a 3/18,3a 1/19,8a 8/18,1a

    11 Carmen Birdland/Hannu Kamppuri ‘’ 17,8a 4 280 -a hpl 4/18,2a 1/18,8a 4/17,8a

    12 Superieur/Aleksi Kytölä ‘’ 17,6a 1 960 2/19,4a 2/18,9a 7/17,8a 1/17,6a

    2. LÄHTÖ Ryhmäajo 1600 m Seinäjoki

    1 Bory/Niko Jokela 1600 11,5a 40 060 1/17,7a 2/16,6a 2/16,9 5/14,8a

    2 Future Treasure/Tuomas Pakkanen ‘’ 13,0a 41 725 4/19,2 3/16,3a 11/18,0 8/15,0a

    3 U-Two Hoss/Heikki Hietanen ‘’ 14,5a 19 680 3/14,5a 7/17,7a 5/15,8a 8/15,7a

    4 Charlie Bear* (SE)/Hannu Hietanen ‘’ 13,8a 32 583 5/15,9a 3/16,0ax -a hpl hlo10/16,7a

    5 Victory Beat/Hannu Torvinen ‘’ 14,6a 30 000 5/16,0a -a hpl 3/16,9a 3/15,0a

    6 Desiree Lady/Antti Teivainen ‘’ 14,3a 43 450 7/15,8x 2/15,6a 1/16,9x 1/14,7a

    7 Callela Deposit/Ari Moilanen ‘’ 14,6a 27 374 4/16,6a 2/17,0a 2/17,1a 7/15,7a

    8 Max Moonlight/Olli Koivunen ‘’ 13,0a 47 540 2/16,5a 3/16,1a 2/16,3a 2/14,7a

    9 Miss Even/Mikael Östman ‘’ 13,6a 25 525 6/18,7 6/17,5a 7/15,5a 5/17,3a

    10 Starchip E.K. (SE)/Tommi Kylliäinen ‘’ 13,4a 44 861 10/18,6 5/14,2a 10/17,3a 1/m18,1

    11 O’Littlebigjoe (DK)/Akseli Lahtinen ‘’ 14,3a 36 527 -a hpl 12/19,2 1/16,3a 1/16,9

    12 Cross de Luxe (SE)/Oiva Käsnänen ‘’ 14,4a 40 621 4/18,1 9/17,1a 9/17,5a 9/15,0a

    3. LÄHTÖ Ryhmäajo 2600 m Seinäjoki

    1 Peli-Pertsa/Antti Tupamäki 2600 25,6a 33 345 hll 4/26,2a 1/26,4a 2/25,6a

    2 Tähti-Valtti/Ari Kela ‘’ 26,9a 25 305 4/30,4a 4/27,3 4/29,4ax 4/26,9a

    3 Vihin Mahti/Peter Bonn ‘’ 25,1a 32 240 8/31,2ax 5/30,2ax 2/30,2a 9/27,2a

    4 Tähti Kepu/Hannu Hietanen ‘’ 26,5a 34 970 3/29,0 -a hpl 1/29,0a 2/29,4

    5 Liekin Eko/Kaarlo Partanen ‘’ 25,1a 33 385 9/27,1a 5/26,2a 6/28,5a 1/29,8a

    6 Kervis/Samuli Innanen ‘’ 26,6a 31 750 5/30,3ax 5/30,7a 7/29,5 1/26,6a

    7 Frankker/Seppo Sarkola ‘’ 26,3a 35 940 1/26,8a 2/28,0 1/25,8 6/26,4ax

    8 Aaron Hem/Teemu Okkolin ‘’ 27,6a 21 760 11/30,8x 2/28,0ax 5/27,6ax L 13.2.

    9 Krossi/Hannu Torvinen ‘’ 26,0a 31 010 2/26,3 3/29,0 2/26,4a 7/29,1

    10 Imun Tiina/Ari Moilanen ‘’ 25,8a 35 800 1/27,4a 1/27,2a 1/26,0 -a hpl

    11 Siron Veijari/Jari Nylund ‘’ 24,3a 29 900 8/24,7a 1/26,4a 7/28,7a 7/26,6a

    12 Sohvin Valle/Jani Ruotsalainen ‘’ 25,0a 27 125 8/28,7x 3/28,5 1/30,3a 2/29,2ax

    4. LÄHTÖ Tasoitusajo 2100 m Seinäjoki

    1 Zefiras Kavat* (SE)/Henri Bollström 2100 18,4 21 739 2/17,3a 1/18,1a 7/18,7a 2/15,6a

    2 Caramell Gran/Mikael Östman ‘’ 15,8 15 630 5/17,4a 4/15,3a 5/19,0a 2/16,9

    3 Gyllenberg* (SE)/Mika Forss ‘’ 16,1 21 926 1/18,5a 5/16,2a 2/14,4a 8/15,6a

    4 Westcoast Janica/Hannu Torvinen ‘’ 14,9 23 898 -a k 6/16,5a 6/16,1a 3/18,3a

    5 Vulcanus/Veli-Erkki Paavola ‘’ 15,5 15 550 10/19,0a 3/16,6 1/16,3 12/19,9

    6 Miss Defar/Tuomas Pakkanen ‘’ 15,4 21 147 2/16,8 6/17,5 1/15,3a 12/18,8a

    7 Feeling Girl/Akseli Lahtinen ‘’ 16,1 19 840 8/18,3x hpl 3/17,4a 8/18,3

    8 Stone Capes Jive/Heikki Hietanen ‘’ 16,9 21 790 8/15,7a 6/17,7 1/17,6 4/17,6a

    9 Callela Topclass/Seppo Markkula ‘’ 14,3 18 030 8/19,0ax 9/17,3a 11/17,8a 6/15,8a

    10 Orchidea S.L.M. (IT)/Pekka Korpi 2120 13,8 52 695 4/14,9 7/15,0 1/15,3a 7/16,9a

    11 Quantanamera/Kari Lehtonen ‘’ 15,1 61 290 4/14,6a 3/18,6a 10/17,1a 5/14,6a

    12 Milady Leader/Hannu Hietanen ‘’ 13,7 70 159 1/15,6a 7/14,9a 13/18,3 8/14,8a

    13 Rydens Hope (SE)/Timo Niemelä ‘’ 15,1 64 289 2/18,6 1/16,7 4/16,2ax 11/17,9

    14 Play Like Devil/Iikka Nurmonen ‘’ 14,5 46 460 9/18,7 1/16,9a 1/16,1a 1/14,5

    5. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Seinäjoki

    1 Mr Exquisite (US)/Tapio Perttunen 2100 11,2a 95 598 5/16,9a 5/14,8a 1/14,3a 5/13,9a

    2 Dojana Komp (SE)/Hannu Torvinen ‘’ 13,6a 80 729 12/18,3 3/16,7a 4/14,4a 1/17,1a

    3 Kamikaze Comery/Seppo Markkula ‘’ 11,7a 149 378 3/14,0a 6/15,4a 1/15,1a 5/15,2a

    4 Anthony/Jari Autio ‘’ 13,3a 57 850 9/14,6a 3/14,9a 1/16,4a 6/15,1a

    5 Global Kid* (SE)/Tommi Kylliäinen ‘’ 14,6a 83 512 6/19,0x 3/18,5x 1/14,6a 10/14,9ax

    6 Real de Rabut (FR)/Ari Moilanen ‘’ 11,3a 583 176 8/17,6 6/16,3a 2/15,0a 8/15,3a

    7 Carmel (SE)/Mika Forss ‘’ 11,2a 276 604 9/16,4a 2/16,2 2/15,7 3/15,0a

    8 Magical Queen/Pekka Korpi ‘’ 10,9a 321 550 6/16,9 2/13,8a 8/15,4a 9/15,5a

    9 Vesuvio Ås (SE)/Ari Kela ‘’ 11,3a 242 921 -a hpl 4/15,0a 1/19,1 9/16,8

    10 Buck Boko (SE)/Antti Teivainen ‘’ 12,4a 133 682 2/14,8a 1/16,6 1/16,1 3/13,7a

    11 Trotteur (SE)/Veli-Matti Kangasluoma ‘’ 11,9a 224 813 2/16,1 9/16,6a 2/15,2a 7/15,3a

    12 Ultimo Brodde (SE)/Tuomas Pakkanen ‘’ 13,0a 66 202 2/14,7a 3/15,6a 6/14,7a -a hpl

    6. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Seinäjoki

    1 Hunters Hero (SE)/Ari Moilanen 2100 14,7a 18 157 8/18,8x 5/17,1a 1/17,2a 4/17,0a

    2 E.V. Gingin/Veli-Pekka Toivanen ‘’ 15,9a 18 630 1/19,8 3/17,0 1/16,3a 2/17,0a

    3 North Leader/Mikko Valtonen ‘’ 15,2a 15 435 -a hpl 1/15,2a 5/16,7a 12/17,5ax

    4 Sing For Ever/Antti Ojanperä ‘’ 14,1a 15 430 2/15,0a -a hpl 4/19,0a 2/16,4a

    5 Photo Power/Anssi Penttilä ‘’ 14,7a 14 060 4/15,7a 2/18,9a 7/17,9a 7/14,7a

    6 Boulard (SE)/Tommi Kylliäinen ‘’ 16,6a 11 450 2/16,7a -a hyl 6/16,7a 1/17,2a

    7 Magnifik C.D.* (SE)/Ville Pohjola ‘’ 15,5a 14 017 1/17,3a 1/16,5a 3/18,5a 4/17,2a

    8 Callela Colibri/Mika Forss ‘’ 15,4a 16 440 2/17,2a 1/19,4a 1/15,5a 1/16,6a

    9 Sundsvik Spitfire/Henri Bollström ‘’ 13,5a 16 190 1/15,9a 5/16,5a 4/17,4a 3/17,2a

    10 Christopher Star/Tomi Haapio ‘’ 13,1a 14 280 11/17,0a 3/18,9a 1/18,1a 2/13,1a

    11 Lester/Hannu Torvinen ‘’ 15,2a 19 600 4/17,1a 2/18,5a 7/16,8a 4/15,4

    12 Pietrosin/Jani Ruotsalainen ‘’ 13,7a 16 075 2/16,7a 7/17,4a 1/17,3a 4/15,9a

    7. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Seinäjoki

    1 Vilkkaan Virke/Teemu Okkolin 2100 22,4a 65 485 2/24,7a 1/24,4a 5/26,6 1/26,6

    2 Topin Musta/Tuomo Ojanperä ‘’ 24,0a 64 030 13/26,4x 8/26,0 3/28,2a 6/28,6

    3 Vihte/Pertti Puikkonen ‘’ 24,9a 57 272 2/29,4 -a hpl 2/25,0 H 12.2.

    4 Vixen/Akseli Lahtinen ‘’ 23,7a 48 320 4/28,5ax 3/29,7x 5/25,2a 3/27,9x

    5 Elias Intomieli/Tuomas Pakkanen ‘’ 23,1a 67 370 4/26,9 2/29,4 2/25,7a 5/27,6a

    6 Lumi-Hessu/Ari Moilanen ‘’ 24,4a 43 640 -a hll 2/27,5a 5/29,3 11/27,7ax

    7 Passiton/Jani Ruotsalainen ‘’ 23,4a 45 230 5/29,5 3/25,9a 1/27,6 H 12.2.

    8 Nauriskydön Veto/Jukka Kauppinen ‘’ 25,9a 54 890 3/28,2 5/26,5x 7/26,1 H 12.2.

    9 Hurja-Ero/Jari Nylund ‘’ 22,0a 72 940 2/23,4a 5/22,0a 2/25,3a 7/25,3ax

    10 Setelisottiisi/Mika Forss ‘’ 24,3a 41 055 3/28,0 4/28,8 2/27,9 8/27,2ax

    11 Tähen Topelius/Pauli Raivio ‘’ 21,1a 75 150 1/27,0a 3/28,3a 1/29,0a 1/25,1a

    12 Martsa/Heikki Karjula ‘’ 24,6a 68 730 4/27,1 6/27,5a 6/29,9 4/28,4

    Avaa artikkelin PDF