Sokerijuurikas hyvässä kasvussa
Lämmin ja aurinkoinen sää on vauhdittanut sokerijuurikkaan kasvua ja kasvustot ovat sulkeutumassa koko viljelyalueella.
Ensimmäiset juurikaskärpäsen toukan tuhot havaittiin jo kuukausi sitten Hämeessä.
Munia on löytynyt juurikkaista vielä viime viikolla hikevillä mailla.
Kärpänen munii lehtien alapinnoille vaaleita munia ryhmiin. Toukat kuoriutuvat 2–7 päivän kuluttua ja ne kaivautuvat lehden sisään syöden lehtisolukkoa. Vioitusjälki näkyy lehdessä käytävinä eli miinoina.
Kasvusto kannattaa ruiskuttaa, jos juurikaskärpäsen miinoja alkaa olla joka kolmannessa kasvissa pienellä määrällä pyretroidia (Decis 0,1–0,2 l/ha) tai dimetoaatilla (Danadim Progress 0,5 l/ha ).
Pohjavesialueilla ei saa käyttää dimetoaattivalmisteita. Kasvustoja kannattaa tarkkailla lähiviikkojen aikana.
Viljellyn juurikkaan ja villijuurikkaan kukkavarret alkavat erottua pelloilla. Tässä vaiheessa ne voi vielä jättää pellolle.
Heinäkuun lopulta alkaen kukkavarret on kerättävä ja tuotava pois pelloilta, sillä niihin voi kehittyä itämiskykyisiä siemeniä.
Kukkavarret voi kiskoa juurineen maasta tai katkaista maanpinnan alapuolelta, jotta ne eivät kasvata uusia versoja.
Villijuurikkaan pahoin saastuttamat lohkot on syytä laittaa säännölliseen viljelykiertoon.
Sokerijuurikkaan
Tutkimuskeskus ja Sucros Oy
www.sjt.fi , www.sucros.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
