Paasilinnan jalanjäljillä
Entinen toimittaja, SDP:n kansanedustaja ja europarlamentaarikko Lasse Lehtinen tunnetaan humoristina.
Hirtehiseen hauskuuteen pyrkii uusin teos Hiihtävä hautaustoimistokin. Ei ihme, sillä romaani – kuten viimevuotinen Nätti-Jussikin – perustuu Arto Paasilinnan keskenjääneisiin ideoihin.
Kysymys on vaimojensa jättämistä ja työttömiksi joutuneista Pirisestä ja Hipistä, jotka haistavat kuolemassa bisnesraon: markkinoilta puuttuu hautaustoimisto, joka toteuttaa vainajan viimeisen tahdon, sen omituisimmankin.
Asiakkaiksi lipuu kansalaisia vielä tässä ajassa, heitä, jotka haluavat tulla ripotelluiksi kuka mihinkin, joko itsensä ja unelmiensa vuoksi tai perillistensä kiusaksi.
Viimeiselle reissulle saattaa nimittäin huveta hulppeakin omaisuus.
Lukijaa viedään Burmasta Etelämantereelle ja Lapista Moskovaan.
Viihdyttävää luettavaa, mutta liika lukeneisuus häiritsi: onko romaaniin ihan pakko ujuttaa näin paljon knoppitietoa buddhalaisuuden historiasta, huumekaupasta, työvoimahallinnosta, kuumailmapalloista, Tuusulanjärven taiteilijoista, turvetuotannosta, metsästyksestä, kettutytöistä ja susistakin (tosin maaseutumyönteisesti, toim.huom.)?
Mukana vilisee myös tunnettuja suomalaisia oikeilla nimillään, mikä sekin hiukan häiritsee, kun kyseessä on keksitty romaani.
EIJA MANSIKKAMÄKI
Lasse Lehtinen: Hiihtävä hautaustoimisto. 221 sivua. Paasilinna.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
