Viikon hymynaama Kauppa kritisoiOiva-nyrpistyksiä
Vastaanottaako asiakkaan kaupan ovella leveä hymynaama vai tyly nyrpistys?
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on päättänyt ottaa käyttöön viime vuonna pilottihankkeen avulla testatun hymyjärjestelmän koko maassa. Oiva-valvontajärjestelmä otetaan käyttöön toukokuussa 2013.
Valvontatulokset julkistetaan aluksi internetissä. Myöhemmin Oiva-raportti tulee myös myymälän sisäänkäynnin yhteyteen.
Ensimmäisessä vaiheessa järjestelmä koskee elintarvikemyymälöitä ja tarjoilupaikkoja.
Uudistus juontaa syyskuussa voimaan tulleeseen elintarvikelakiin, joka edellyttää, että toimipaikat julkaisevat elintarvikevalvonnan tiedot. Oiva-raportista tulee virallinen tarkastuksesta kertova asiakirja, joka pitää laittaa näkyviin.
”Valvontatietojen julkistaminen on iso muutos valvonnan käytäntöihin. Projektissa on vielä paljon sovittavaa ennen sen käyttöönottoa”, sanoo Eviran ylitarkastaja Marina Häggman.
Eviran mukaan hymiöt ovat saaneet positiivista palautetta. Häggman muistuttaa, että valvontatietojen julkistamisen tavoitteena on avoimuuden lisääminen ja elintarvikevalvonnan yhdenmukaistaminen.
Päivittäistavarakauppa on kaikkea muuta kuin innostunut Oiva-merkkien ilmaantumisesta kauppojen oville ja pitää suunnitellun kaltaista arviointitapaa myymälöiden kannalta epätasa-arvoa korostavana.
Päivittäistavarakaupan kritiikki kulminoituu Oiva-raportin kokonaistulokseen, joka määräytyy huonoimman asiakokonaisuuden arvosanan mukaan. Vaikka kaikki muut arvosanat olisivat erinomaisia, kaupan ovelle saattaa yhden puutteen vuoksi päätyä vääntynyt naama.
STINA HAASO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
